keskiviikko 23. helmikuuta 2011

VUOSI VAIHTUU


Tarina 16

Joulun pyhät olivat takana. Oli aika valmistautua uuden vuoden vastaanottoon. Pyry, Paavo ja Lasse kävivät uuden vuoden aatto aamuna ostamassa ilotulitusraketteja kaupungilta. Samalla reissulla he ostivat tinaa ja tinakauhoja sekä ruokaa patonkia, nakkeja, perunasalaattia, salaatti tarpeita ja paljon limpsaa. Mandi oli työmatkalla ja palasi uuden vuoden aaton päiväkoneella kotiin. Lassen loma oli lopussa ja hän matkusti pois samalla koneella, Mandi hyvästeli Lassen lentokentällä.

Mandi asteli pihapolkua pirttiä kohti ja katseli hymyillen kun pojat huiskivat rannalla lumilapioiden kanssa.
-Mitäs te siellä? hän huusi.
-Moi, teemme raketeille ampumisvalleja.- Paavo vastasi.

Niinpä tietysti ajatteli Mandi. Päivä oli kirkas ja raketit tulisivat illalla näkymään hyvin ja kauas. Kaupungin rannastakin ammuttavat raketiti näkyisivät kirkkaina tänne niemelle asti.

Ahtoset saapuivat illan jo hämärtyessä.Takkahuoneen isossa takassa paloi kuivia koivuhalkoja ritisten. Takka levitti pehmeää lämpöä tummenevaan iltaan. Pyry, Hanne, Lauri ja Paavo juoksivat rannan ja pirtin väliä. Heidän oli vaikea odottaa kello kuutta, jolloin saisi aloittaa rakettien ampumisen.

Kello löi vihdoin kuusi -Nyt lapset, antakaa palaa,- Mandi huudahti.

Jukka meni valvomaan rakettien ammuntaa. Voi sitä riemua, rätinää, huutoa ja kikatusta, joka taas niemellä kaikui. Sää oli lauha, lapaset kastuivat nuoskalumessa, joten  lapset kävivät välillä lämmittelemässä käsiään takkahuoneessa. He vaihtoivat märät lapaset takan reunalla odottaviin kuiviin ja sitten taas mentiin.

Jussi pani saunan lämpenemään ja naiset touhusivat keittiössä ja kattoivat ruokahuoneen pöydän. Kaunis kolmihaara kynttelikkö antoi tunnelmaa juhlakattaukseen. Mandi katseli haikeana kynttelikköä se oli muisto hänen lapsuuden kodistaan. Silloinkin juhlittiin, heitettiin hyvästit menneelle vuodelle ja otettiin rakettien räiskeessä uusi vuosi vastaan.

Kun lapset olivat saaneet paukuteltua lähes kaikki  rakettinsa taivaan tuuliin he juoksivat pirttiin. Eva, Hanna ja Mandi lähtivät saunaan nauttimaan vuoden viimeisistä löylyistä. Reino ukin kesällä tekemät saunavastat tuoksuivat suloiselta suvelta talvi illassa. Naiset istuskelivat saunan kuistilla vilvoittelemassa ja siirtyivät kylmän ajamana takaisin saunan lämpimään ja lopuksi takkahuoneeseen pukeutumaan.

Tyttöjen jälkeen oli miesväen vuoro. Rannalta kuului poikien kirkumista kun he kieriskelivät löylyjen välillä lumihangessa. Rannalle oli sytytetty kaksi jätkänkynttilää, jotka valaisivat koko niemen.

Saunasta saapui nälkäinen joukko puhtaita poikia. Kylpemisestä oli vuosien saatossa tullut tapa ottaa uusi vuosi vastaan saunapuhtaina.

Ketään ei tarvinnut erikoisemmin kutsua syömään, nakit, lihapullat, salaatit ja limut alkoivat hävitä nälkäisiin suihin. Ilta kului iloisesti seurustellessa,  lähestyttiin keskiyötä. Talonväki ja vieraat laittoivat  lämmintä päälle ja riensivät rantaan katsomaan kaupungilta ammuttavaa ilotulitusta. Sankkoniemi sijaitsi niin hyvällä katselu paikalla, että kaupunkiin asti ei tarvinnut lähteä.

Pojatkin ampuivat säästämänsä viimeiset raketit. Aikuisilla oli kuohuviiniä laseissään, he kohottivat maljan uudelle vuodelle samalla kun kello löi kaksitoista.

Hyvää uutta vuotta, hyvää uutta vuotta, kuului vuoron perään jokaisen suusta.

Paukkeen ja räiskeen jälkeen valettiin tinat takan hiilloksella. Peltiämpäriin oli laitettu lunta ja sinne kuuma tina pudotettiin. Ensin tinansa valoivat Pyry, Paavo ja Lauri, sitten Mandi, Eva ja Hanne sekä lopuksi Jussi.




Kukin kaivoi vuorollaan ämpäristä lumen seasta tina möykkynsä. Möykyn varjokuvia katseltiin kynttilän valossa ja pohdiskeltiin mitä uusi vuosi toisi kullekin tina ennusteen mukaan. Hyvää tuntui kaikille olevan luvassa ja rahaakin, siihen olikin mukava lopettaa juhliminen. Väsymys alkoi vetää vuoron perään haukotukseen kunkin juhlijan suun, oli aika mennä nukkumaan. Päiväpuolen pirtin lattialle oli tehty siskonpetejä.

Kuun kuikatessa sisälle pirttiin se kuuli monen unen tuhinan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Eheytymisen vuosi 2023

Vuosi 2023 aloitti uuden elämänvaiheen. Olin parantunut, mutta lääkkeiden lopettaminen aiheutti tunnemyrskyn ilon ja masennuksen vuoristorad...