Sisar ja veljet kateissa

Vanhemmiten sisarusten välit erkanevat jos he eivät asu lähellä toisiaan. Kanssakäyminen hiipuu ja suku erkanee. Enää ei tunneta sisarusten jälkeläisiä ja päinvastoin. Jälkeläiset eivät ole kiinnostuneet tädeistä eikä sedistä, ei serkuksista jne.

Olen kokenut, että pienetkin näkemyserot asioista sisarusten kesken otetaan henkilökohtaisina loukkauksina, välirikot yleistyvät. Miksi sisarukset haluavat pistää välit poikki elämän loppusuoralla? Onko toisten sisarusten elämä kadehdittavaa vai onko suku jo niin etäinen, että sisaruksia ei tarvita ei kaivata?

Itse en osaa olla kade, mutta lisääntyykö sisaruskateus vanhetessa?

Kun olin pikkutyttö vanhempieni sisarusten välit olivat lämpimät ja kiinteät. Serkusten väliset yhteiset lomat loivat pysyvää jatkumoa aikuisiän tapaamisiin. Mielestäni serkkuni ovat tänä päivänä läheisempiä kuin sisarukseni.

Omat lapset ja lapsenlapset ovat etusijalla. Eikä välttämättä ymmärretä sitä, että sisarukset eivät ole koskaan nähneet sisaruksiensa lapsenlapsia eikä tunnesiteitä ole näin päässyt syntymään. Kun ei ole sitetä sisarusten jälkikasvuun se voi loukata kuten kävi kun onnittelin väärää sisareni lapsenlasta rippijuhlan kunniaksi. Se riitti sisarussuhteemme katkaisemiseen.

Jos on vielä sisarusparvessa useampia uusioperheitä kuten meidän suvussa silloin menee puurot ja vellit sekaisin. Pikkuveljeni uutta vaimoa kutsun usein vahingossa veljeni entisen vaimon nimellä. Ei niin saisi tapahtua saati vielä sekin, että olen hyvä pataa veljeni entisen vaimon kanssa. Entäs nämä uusioperheen lapset ja heidän lapsenlapsensa huh...väkisin sekoilee.

Värkkään voileipäkakkua ja huomenna valmistan tuoreista mansikoista kääretorttua ja teen puolukkapiirakkan. Niin miksi, siksi, että toivon jonkun piipahtavan torstaina syntymäpäiväkahvilla luonani. Sisaruksia en odota, eivät kerkiä, eivät jaksa tai eivät halua.

Tämä on uutta minulle. Olemme sisarusteni kanssa olleet hyvin kiinteässä yhteydessä toisiimme aina näihin päiviin asti. 

Viime kesänä kokoonnuimme nuorimman veljeni täyttäessä 60-vuotta. Vaikka veljeni oli edellisenä syksynä ilmoittanut erimielisyyksiemme päätteeksi, että ei halua enää olla missään tekemisissä kanssani sain kuitenkin kutsun hänen juhliinsa.

Juhlat juhlittiin, mutta jotain puutttui, lämpö ja yhteenkuuluvuuden tunne. Kun ajoin pois veljeni kesämökiltä Itärajalta tajusin, että tämä oli viimeinen yhteinen kokoontuminen ennen hautajaisiamme.

Olen ymmärtänyt, että sisaruksia ylläpitävä yhteenkuuluvuus hajoaa. Oma jälkikasvu ja solmitut uusiosuhteet kylkiäislapsineen vievät ikääntyvien energian. On ymmärrettävää, että myös pitkät välimatkat ovat rasite ikääntyville sisaruksille.

Ei kannata veljeillä jos mieli vain pahoittuu. Parempi elää niiden henkilöiden kanssa, jotka ovat nyt rakkaita ja läheisiä.

Takaisin heinäkuun alkuun 2014.

Petze soitti ja kysyi kutsuitko sisaruksesi syntymäpäivillesi? Sanoin en, sillä tiedät, että he eivät tule. Esikoinen tulee puolenkuun maissa ja silloin pidämme pienimuotoisen juhlan, johon haimme poikien mummon hoitokodista.

Nyt syntymäpäiväni jälkeen en enää ole surullinen. Ei sisar eivätkä veljeni soitelleet kuten ennen.

Serkkuni Pirkko ja Pertti olivat vierainani, muistelimme nuoruutemme kesiä ja seikkailujamme maailmalla. Samalla kun kertailimme iloisia asioita sain kuulla myös surullisen viestin. Kaisa serkkuni oli sairastunut Alzheimerin tautiin. Kaksi viikkoa syntymäpäiväni jälkeen  Kaisa-serkku kuoli. En ollut hautajaisissa, en saanut kutsua.

Sain tällä kirjoituksellani purettua turhautuneisuuteni sukuuni.

Elämä jatkuu.

Heemstede 30.9.2014.

Pappa ja Mamma Amerikassa

Manhattan Broadway

Lentokoneessa 9.6.2014.

Olemme lentäneet nyt seitsemän tuntia, olemme jo Amerikan mantereella. Matka on mennyt yllättävän nopeasti. Palvelu on ollut hyvää ja maksamamme 60 euroa/per istui eksraa on kannattanut. Vapaata tilaa edessämme on yli metri ja lentolaukku jalkojen alla on antanut mukavan lepoasennon. Olen katsonut monitorista filmin Iiris ja lukenut uutisia maailmalta. Sanaristikon täyttämiseen on mennyt tunti ja torkuin puoliunessa noin puolitoista tuntia. Saimme juuri lämpimät kasvohauteet ja pian tarjotaan kahvia. 

Myöhemmin.

Lentokone kiersi John F. Kennedyn lentokenttää yli puoli tuntia ennen kuin sai laskeutumisluvan. Kiitotiellä meni toiset puoli tuntia ja passiselvityksessä puolisen tuntia. Kun selvisimme vihdoin ulos otimme keltaisen taksin joka vei meidät hotelliimma. Asumme Broadwayn ja Avenue 5 välissä street 31 varrella. 

Kelttaiset taksit

Huoneemme Hotelli Wollcotissa on kolmannessa kerroksessa ikkunat sisäpihalle joten emme kuule lainkaan ulkopuolisia ääniä. Huone on siisti ja ilmastointi tehokas. Täydet pisteet jos huone olisi hieman suurempi. Internetyhteydestä velotetaan viiden punnan vuorokausikorvaus. No, ostan yhteyden päivä kerrallaan tarpeen mukaan. Ensimmäisen yön nukuimme suhteellisen hyvin, menimme nukkumaan neljältä Suomen aikaan, yhdeksän maissa paikallista aikaa. 

Huoneemme Hotelli Wollcotissa

Muffinsikahvilla Hotellin aulassa

 

Lähdimme seuraavana päivänä heti muffinsikahvien jälkeen kiertämään kaupunkia.

Hauska sattuma tapahtui kun ostimme erikoiskaupasta viinipullon. Petzen piti näyttää henkilöllisyystodistus. Se oli hauska kohteliaisuus ja synttärilahja pian 80-vuotta täyttävälle Petzelle.

 

Olemme jalkamatkailijoita, joten ensimmäisen päivän saldo oli minulle pari rakkulaa kantapäihin ja Petzelle kipeytynyt pottuvarvas.

Säät hellivät meitä, koko lomamme ajan oli yli +25 C.

Manhattanin eri kaupungiosiin siirtymiseen käytimme Subwaytä.

Matkalla Subwayhin

Matkamme oli ihana seikkailu. Sanoisinko, että Amerikan meininki alku hämmennyksen jälkeen alkoi miellyttämään meitä. Näin erilaisen Amerikan sellaisen, jota en edes osannut kuvitella.

One World Trade Center.

Ystävällisiä ihmisiä, edullinen hintataso, kadut selkeästi joko itä-länsi- tai pohjois-etelä suuntaisia, ja siellä täällä reheviä puistoja.

Battery Park

Vietimme pari päivää Manhattanin eteläkärjessä. Bongasimme laivasta Statue of Liberty, Vapaudenpatsaan ja vierailimme World Trade Centerin muistopaikalla. Tajusin, kuinka syvän arven 11.9.2011 päivän tapahtumat ovat jättäneet ihmisiin. Liikutuin, sortuneiden rakennusten paikalla, johon on rakennettu neliön muotoiset maansisälle valuvat suihkulähteet.

Vapaudenpatsas

Muistosuihkulähde

Kävimme myös National Museum of the Amerikan Indian eli intiaanimuseossa. Harmikseni en saanut kuvata intiaanilapsille tehtyjä vanhoja nukkekotihuonekaluja.

Intiaani museossa

Yksi päivä kului Harlemin mustassa kaupungin osassa. Kävellessämme seuraamme liittyi musta herrasmies hän halusi esitellä meille Harlemia. Mies oli tullut Harlemiin kuuskytluvulla Jamaicalta ja tunsi paikan ja sen historian hyvin. Hän kertoi, että kuuskytluvulla ei valkoisen ollut turvallista kävellä Harlemin katuja. Nykyisinkin hän jatkoi moni ajaa kaupungin ohi kaksikerroksisilla turistibusseilla eivätkä siten näe mitään. Hän arvosti meitä jalkautunneita ja halusi olla meille oppaana. Hän kertoi mustista kuuluisuuksista, joiden juuret olivat Harlemissa. 

Haarlemissa

Apollo teatterin edessä oli pronsssisia nimilaattoja. Ne kuuluivat mustille kuuluisuuksille, jotka olivat aloittaneet uransa Harlemin Apollo teatterista esim. Michael Jackson ja James Brown.

Kuuman päivän lopuksi pistäydyimme ravintolaan josta presitentti Obama oli aikoinaan aloittanut vaalikampanjakierroksensa. Ravintolassa tutustuimme viehättävään etiopialais/ruotsalaiseen Alemnesh´iin. Maailma on pieni, hän kertoi meille vierailleensa mm. Kajaanissa.

Rockefeller Centerin huipulta ihailimme Manhattania ja sen pilvenpiirtäjiä.

 

Metropolitan Museum of Arti´ssa ihailimme taidetta.

Yhden päivän vietimme Chinatownissa. Kaupunkikierrosksella piipahdimme Little Italiassa ja päätimme päivän retken kiinalaisessa ravintolassa. Enpä ole ennen syönyt ennen niin hyvää kiinalaista ruokaa kuin söin Chinatownissa.

Petzen syntymäpäivän aattona 15.6. Petzen sisar ja hänen poikansa hakivat meidät Long Islandille, missä varsinaiset syntymäpäiväjuhlat pidettiin. Helteinen päivä merenpoukamassa picknic-herkkuineen ja  synttärikakkuineen aloittivat juhlinnan.

 Vieraanvaraisuus huipentui illalliseen Bartin ja Lynnin kotona. Lopuksi puolenyön tunteina nostimme shampajamaljat syntymäpäiväsankarille. 

Yövyimme läheisessä Hilton Garden inn Hotellissa. Seuraavana aamun Bart toi autollaan meidät takaisin Manhattanille.

Juhlat olivat upeat kiitos siitä rakkaat Petzen läheiset.

Lomamme jatkui vielä muutaman päivän. Teimme vielä viimeisiä matkamuisto-ostoksia. Istuimme viimeisenä iltana Bryan Parkissa ulkoilmakonsertissa. Jätimme Manhattanin hyvillä mielin olimme saaneet kokea upean loman, näimme kaikki paikat mitä olimme lähteneet näkemään.

Kotimatka alkoi.Tulolento toi aikaeron konkreettisesti kehomme tietoisuuteen.

Helsingissä Piia ja Esa olivat kentällä vastassa. Kävimme pikavisiitillä heidän uudessa remontin alla olevassa kodissaan. Oli juhannusaatto ja Helsingin kadut lähes tyhjiä, teimme pienen kaupunkikiertoajelun ennan kuin palasimme takaisin lentokentälle. Jatkoimme matkaamme kohti Kajaania.

Olimme väsyneitä, mutta koska oli juhannusaatto sitä piti vielä juhlia. Lämmitimme rantasaunan, kylvimme ja söimme kevyen illallisen, mutta siihen ne juhlat sitten loppuivatkin. Kuvainnollisesti kaaduimme sänkyyn. Minä nukuin 12-tuntia, ja Petze 14-tuntia. Aikaero oli selätetty.

Kesä mökillä sai alkaa, tosin kesäkuun loppu oli kolea.

Heemstede 26.9.2014

Kevät 2014

Kevät 2014 oli lämmin ja aurinko lähes jokapäiväinen vieras taivaanrannalla. Istuimme Petzen kanssa usein laiturilla mukananne termospullollinen kahvia ja jotain hyvää kahvileipää. Jäälle emme uskaltaneet mennä sillä vettä oli jään päällä ja isoja railoja virtaus kohdissa. 

Kaupunki asunnossa olin istuttanut tomaatin siemeniä. Taimet alkoivat itäämään lämpimillä  ikkunalaudoilla. Alkuperäinen tarkoitukseni oli myydä taimia kirpparilla, mutta en toteuttanut aijettani vaan huolsin ja hellin taimiani keittiön- ja olohuoneen ikkunalaudoilla.

Huhtikuun alussa matkustimme Tampereelle tervehtimään Petzen tytärtä ja hänen sulhastaan. Mukaamme lähti myös Petzen kuopus. Matkan tarkoitus oli tutustua tietty Hannan ja Laurin kotiin ja elämään Tampereella, mutta myös juhlia etukäteen Petzen syntymäpäivää.

Matkalta jäi kivoja muistoja. Synttärijuhlat pidimme trendikkäässä ravintolassa syöden ja nauttien toistemme seurasta. Seuraavana päivänä tutustuimme Tampereen nähtävyyksiin ja illan päätteeksi söimme Hannan ja Laurin luona aivan ihanaa aurajuustokanapastaa. 

Huhtikuun puolessa aloitin mökin keittiön seinärempan. Tarvittavia remontti puita löysin ulkovarastosta. Purin vanhan leveän kerrossängyn alalaudat, jotka olivat sopivan pituisia peittämään betoni seinämän. Seinä oli murtunut ja surkean näköinen. Seinästä ei tullut timpurin taidon näytöstä, mutta kelpaa ja ajaa tehtäväänsä ainakin toistaiseksi. 

Kevät eteni ja seuraava timpurointi kohde oli laiturille suunnittelemani löhösohva ja sohva pöytä.

Sohvan valmistin poikien vanhoista kerrossängyistä. Käsittelin sohvan harmaalla ulkomaalilla ja saman käsittelyn sai vanha Hoikankadulta peräisin oleva pöytä, joka oli aikoinaan palvellut syntymäkodissani kahvipöytänä. Äitini oli myöhemmin sahannut kahvipöydän jalat matalammiksi, jonka jälkeen se oli toiminut olohuoneen sohvapöytänä. Äitini oli samanlainen timpuri kuin minäkin. Joka kevät syntymäkotini huonekalut saivat eri värisävyn tai joku huonekalu uuden tehtävän. Ja kuten äidilläni samoin minullakin ompelukone surisi muunnellen tekstiileitä uuteen uskoon.

Sohvan istuinosat ja selkänojan tein vanhoista vaahtomuovipatjoista. Päällystin patjat punaisilla kankailla. Ostin värikkäitä tyynyjä ja hartiahuiveja. Petzen aikoinaan synttärilahjaksi ostamat rottinkinojatuolit siirtyivät lasikuistilta laituriolohuoneeseen. Lasikuistin valloittivat tomaatintaimet.

Laituriolohuone saatiin käyttöön huhtikuun lopulla ja siitä tulikin kesän 2014 suosituin tila.

Ennen kuin Nuasjärven vesi saavutti rantaviivani siivosimme kuopuksen kanssa rannan. Haravoimme vanhoja kaisloja ja jäiden kuljetamaa roskaa pois ja nakkelimme isompia kiviä pois rannan tuntumasta. Puuhastelujamme tuli seuraamaan pohjoiseen matkalla ollut joutsen pariskunta.

Talvimyrsky oli kaatanut naapuri mökin ja meidän mökin välisen aidan. Olin ottanut sähköpostilla yhteyttä etelässä asuviin mökkinaapuriimme ja kysynyt mitä tekisimme aidalle. Sain vastauksen, että he tulevat vapuksi mökilleen joten katsotaan sitten mitä tehdään. Vappa tuli ja naapurit, jotka eivät olleet lainkaan kiinnostuneita aidasta. Olin koettanut pitää aitaa pystyssä jo vuosia puihin sidotuilla naruilla. Kun vihdoin sain naapurin isännän kuuloetäisyydelle, kysyin, mitä aidalle tehdään. Sain vastaukseksi käden huitaisun ja sanat "Meillä on nyt isompia projekteja menossa" (uusi talviasuttava ns. vierasmökki oli alkamassa nousemaan pystyyn naapurin tontille).

Silloin ymmärsin, että en voi yksin tehdä mitään.

Riisuin aidan tukinarut pois ja annoin sen retkahtaa puita vasten, osa rannan puoleista aitaa kaatua romahti naapurin tontille. Siinä se rötkötti koko kesän, eivät saaneet aitaosia ylös. Mutta mitäpä se minulle enää kuului, päätin jättää asian sikseen. 

Päivitykseni jatkuvat ; )

Heemstedessä 26.9.2014