SATAA KISSOJA JA KOIRIA

Sataa kissoja ja koiria.

Oli kaunis perjantaipäivä. Lähdimme mieheni kanssa Heemsteden keskustaan tekemään viime hetken ostoksia sillä viikonlopun jälkeen maanantaina matkustaisimme takaisin Suomeen. Aurinko lämmitti muutaman epävakaisen päivän jälkeen niin viekoitttelevasti, että päätimme istahtaa aurinkoiselle terassille. Tilasin salamisämpylän ja kahvia kun taas mieheni halusi herkutella rakastamallaan omenapiirakalla sekä tietty kahvilla.

Tuolini takaa kuului omituista laahaavaa ääntä ja kun käännyin katsomaan äänen aiheuttajaa näin pienen valkean koiran tassuttevan terassilla pöydästä toiseen vetäen perässään kuljetushihnaa.

Pöytämme kohdalla mieheni leperteli koiralle aikansa ja käänsi katseensa toisaalle. Sen katseen aikana koira nosti takajalkansa ylös ja kusta lurautti mieheni tuolin jalalle ja samalla mieheni takin liepeille. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että kun hihkaisin miehelleni, että koira kusee takillesi hän ei ensin tajunnut mistä on kysymys ja kun hän tajusi veti hän takkinsa liepeet ylös, mutta liian myöhään.

Koira jatkoi laahustaen matkaansa hihna perässään kahvilan sisätiloihin. Nousin ylös ja mieheni siunaillessa tapahtumaa kysyin kenen koira mahtoi olla. Viereisen pöydän asiakkaat tiesivät, että koira kuului kahvilan kiinalaiselle omistajalle. Mieheni meni sisään, jossa kertoi tapahtumasta omistajalle. Omistaja otti takin ja pesi koiransa kuset mieheni takista, mumisten samalla altakulmain pahoittelevansa tapahtumaa. Odotimme luonnollisesti jotain hyvitystä, mutta turhaan, koiran kuset oli pesty ja anteeksi mumistu, joten se riittäköön oli ilmeisesti omistajan mielipide tapahtuneesta.

Lähdimme pois ja päätimme, että toista kertaa emme tule tähän puljuun kusetetuksi. Käveltyämme hetken aloimme jo nauramaan ikävälle välikohtaukselle. Kävellessämme huomasin, että erään kävelykadun varrella olleen kaupan markiisista tippui vettä suoraan mieheni niskaan. En kuitenkaan heti reakoinut, mutta hetken päästä huomasin kuinka mieheni takin selkäpuolelle ja harteille oli ilmestynyt tummia läiskiä, jotka eivät olleetkaan vettä vaan jotain raskaampaa ainetta. Kotiin päästyämme laitoimme takin pesukoneeseen. No, yhden kemikaalisen käsittelyn ja kahden konepesun jälkeen takki oli pelastettu ja käyttökunnossa.

Seuraavana päivänä, lauantaina lähdimme vielä Haarlemiin. Halusimme jättää tältä erää hyvästit rakastamallemme Haarlemin kaupungille. Vaeltelimme kaupungin katuja ja kujia, ihailimme vanhoja taloja ja niiden koristemaalauksia, puikkelehdimme cityn ihmisvilinässä sekä katselimme ohi virtaavaa kanavaa, joka oli täyttymässä viikonloppua viettamään lähtevistä venekunnista. Aikamme kaupunkia ristiin rastiin käveltyämme päätimme levähtää ja istahtaa Buttermarkettorin kahvilan katetulle terassille.

Katetuilla terasseilla on hyvät ja huonot puolensa. Jouduimme aluksi väistelemään katoksen yläkulmasta tippuvia vesipisaroita. Onneksemme viereinen nurkkapöytä vapautui ja siirryimme istumaan sinne, sillä olimmehan jo saaneet aivan tarpeeksemme markiiseista tippuvista epämääräisistä aineista ja koiran liruista.

Tyytyväisinä suojaisaan nurkkapöytäämme, aloimme bongailemaan ohikulkevia ihmisiä. Rentouduimme ja tilasimme annoksen mini-lumpioita sekä lasilliset punaviiniä.

Lähdin naistenhuoneeseen, sillä aikaa kun olin pois oli pöytämme alle ilmestynyt iso mustavalkoinen kissarotjake. Se oli hypännyt tuoliini, katsellut anovasti mieheeni ikään kuin kysyen lupaa saada istua seuraamme ja kuten miehelläni on tapansa hän alkoi lepertelemään kissalle, joka ymmärsi saaneensa luvan vallata minun valmiiksi lämmittäni korituoli.

Palasin takaisin pöytään, kissa nuoleskeli autuaallisen näköisenä turkkiaan ja ojenteli koipiaan. Lämäytin varovasti tuolinvaltaajaa tapamuksille ja sanoin, että alahan häipyä paikka on varattu minulle. Tuosta suivaantuneena kissarotjake nosti päänsä katsoi vihaisesti minuun ja alkoi äänekkäästi sähisemään sekä huitomaan pitkäkyntisillä käpälillään minua loitommaksi itsestään. En tohtinut enää kovistella sitä pois vaan siirryin suosiolla viereiseen tuoliin, jolloin kissa rauhoittui ja käpertyi tuoliin nukkumaan.

Siinä se nukkui välissämme sen ajan kun vielä kahvilassa istuimme eikä se enää häirinnyt meitä, emmekä mekään sitä.

KAIKILLA AISTEILLA

Hollanti on kaunis maa, hollantilaiset  ystäväni ovat luovuutta pursuavia ihmisiä. Taide-, matka- ja makuelämykset rikastuttavat kokemuksiani. Kokonaisvaltaiset aistinautinnot herättävät eloon luovat jo ehkä harmaantuneet aivosoluni.

Matkapäiväkirjastani.

Perjantaina 16.9 kello 15.58 nousimme rauhallisesta Heemstedestä Amsterdamiin menevään junaan. Olimme menossa viettämään iltaa mieheni veljen ja hänen vaimonsa kanssa. Saavuimme Amsterdam Centraal Stationille, josta sukelsimme tiellä mutkittelevan ihmismassan sekaan.Kuin muurahaiset etenimme hitaasti Haarlemmerweigia pitkin kohti Rembrandtpleiniä. Aluksi eteneminen ihmisvilinässä ärsytti meitä, kesän korvessä kärvistelleitä. Vieri vieressä kylki kyljessä tuiki tuntemattomia. Risteykset tukossa autoista, mopoista ja polkupyöristä. Jatkuvaa nakuttavaa ääntä liikennevaloista niiden jakaessa kulkuoikeuksia. Kymmenillä eri kielillä puhuvia ihmsiä ympärillämme. Pukeutumisesta saattoi arvuutella ohi kiirehtevien kulttuuritaustoja. Oppivaisia kun olemme, kohta pian totuimme ja olimme yhtä ympärillämme vellovan ihmismassan kanssa.

Ohitimme kymmeniä turistipuoteja, jotka kaikki tarjosivat samoja matkamuistoesineitä ulkomaalaisille. Puisia erivärisiä tulppaaneja, pieniä posliinisia tuulimyllyjä sekä puukenkiä. Ohitimme terasseja, jotka olivat täyttyneet janoisista turisteista tai muuten vain paikallisista hengailijoista. Väistelimme tuon tuosta kiireisiä ja vähemmän kiireisiä shoppailijoita. Pistäydyimme pikaisesti visiitillä Hotel Carltonin eteisaulassa sillä mieheni halusi näyttää minulle entisen opiskeluaikaisen työpaikkansa.



Hotel Carlton



Saavuimme taiteilijoiden suosimalle kauniille Rembrandtpleinille.



Rembladtplein 



Olimme tehneet treffit Cafe Schilleriin. Astuimme sisään ravintolaan, jossa meitä jo odotettiin. Cafe Schiller oli erikoinen yhdistelmä nyky ja vanhaa aikaa. Pikaisesti silmäiltynä se muistutti tavallista pubia, mutta tarkempi silmäys osoitti sen olevan chiqui-ravintola, joka oli kalustettu tyylikkäillä Art Deco kalusteilla, esineillä ja lampuilla. Istuimme isoon nurkkapöytään ja tilasimme lasit viiniä. Seuraamme liittyi vielä mieheni veljen tytär. Ravintola alkoi täyttymään. Siirryimme hovimestarin ohjaamana etukäteen tilaamaamme pienenpään viiden hengen pöytään.

Runsasmuotoinen punertava hiuksinen hovimestari oli pukeutunut nahkaiseen mustaan minihameeseen, pieneen esiliinaan ja vartaloa myötäilevään puseroon. Tiukka vetoketjullinen hamonen muotoili hänen rehevää isohkoa takamusta ja hänen mustissa sukissaan oli muutama tarkoituksellinen silmäpako. Hän oli hyvin ystävällinen ja mukaansa tempaavan vapautunut. Kun hän esitteli minulle ruokalistan sisältöä englanniksi hän polvistui tuolini viereen, laittoin sormensa ristiin ja nosti kyynärpäänsä pöydälle.

Teimme tilauksen siten, että otimme alkuun annoksen kylmää tomaattiyrttikeittoa, jossa oli mustekalapaloja sekä annoksen hanhenmaksapateeta. Alkuruoat, jotka jaoimme keskenämme olivat ikään kuin pääruoan pieniä aperatiivejä.

Mieheni tilasi kanipaistia samoin hänen veljensä Hannes. Corina halusi raakalihapihvin ja Nellylle maistui kala-annos, itse tilasin häränsisäfilepihvin. Ihanan pihvin sainkin ja söin hitaasti nautiskellen. Kanipaisti oli maukasta sekä muutkin ravintolan seurueellemme tarjoamat ruoat. Jälkiruoaksi otimme karamellikohokasta, sitruunasorbettia jotka jaoimme.

Tarjoilijat olivat erikoisia kuten jo mainitsemani hovimestarikin. Yhdellä heistä oli hyvin kalpeaksi tekevä meikkiväri kasvoillaan eikä muuta meikkiä kuin kirkkaan heleän punaisiksi maalatut huulet. Kalpeutta korosti musta pitkä hame, musta pusero ja harmaa esiliina. Hänen olemuksensa muistutti viimevuosisadan aikaista palvelijatarta. Runsasmuotoinen hovimestari hääräili asiakkaiden pöydissä pitäen huolen siitä, että viiniä riitti lasessa ja vieraat olivat tyytyväisiä. Toinen pöytämme tarjoilija oli nuori kaunis neitonen ikäänkuin linnanneito. Kaikilla tarjoilijoilla oli yksi yhteinen tekijä, he käyttivät samaa heleän punaista huulipunaa.

Ravintolan keittiö oli ns. avokeittiö, jossa komeat kokkipojat valmistivat asiakkaiden toiveita.

Ravintolasali oli koko illan täysi. Ulkoterassilla ja baaritiskillä jonotti ihmisiä ruokasalista vapautuville paikoille. En ihmettele lainkaan miksi ravintola oli niin suosittu. Omistaja oli toteuttanut perin erikoisen tavan tarjota huippu hyvää ruokaa viehättävässä kakskytluvun Art Deco miljöössä, ystävällisen ”pikkutuhman” hovimestarin ja ”erikoisesti” ulkonäköään korostavien tarjoilijoiden palvellessa asiakkaita.

Ilta oli lämmin, kuu paistoi lähes täytenä kun poistuimme terassien ja diskovalojen ympäröimältä vilkkaalta Rembrandtin aukiolta. Hyvästelimme ystävämme ja lähdimme hitaasti Kalverstraatia pitkin kohti Amsterdamin central stationia. Ohitimme valaistun Damspleinin, De Dam Stadhuisin (Paleis of the Gueen). Innostuin valokuvaamaan värikylläistä yöllistä Amsterdamia. Kadut olivat jo hiljentyneet, mutta vielä riitti kulkioita. Mieheni opasti nuorta turistipariskuntaa, jotka etsivät hotelliaan.

Central Stationin vastapäätä on vanha jo 1600-luvulta peräisin oleva pub, johon pistäydyimme tyydyttämään janoamme. Nautimme pienet lasiset kylmää olutta. Pubissa oli pohjoismaisia miesturisteja, liekö olleet tanskalaisia, he liehettelivät innokkaasti venäjää keskenään puhuneita naisia. Jätimme öisen Amsterdamin ja nousimme junaan.

Matkamme Amsterdamin sydämeen taiteilijain suosimalle Rembrandtin aukiolle oli mielenkiintoinen tutkimusmatka. Matka, joka oli positiivisesti aistejani stimuloivien ärsykkeiden kokonaisuus.

MAMMA JA PAPPA INTERRAILAA

Mamma ja pappa interrailaa.

Matkapäiväkirjastani

Lähdimme keskiviikko aamuna 7.9.2011 kello puoli yhdeksän bussilla kohti Heemsteden asemaa ja sieltä junalla eteenpäin määränpäänämme Luxemburg. Matkasta kehkeytyi mielenkiintoinen seikkailu Beneluxmaiden monipuolisissa kulttuurimaisemissa. Etukäteissuunnitelmasta pitää pitää kiinni näin olimme päättänee, mutta teimme kuitenkin menomatkan aikana kaksi virhettä.

Hemsteedessä nousimme kymmenen minuuttia suunniteltua aikaisemmin tulleeseen junaan, muka kiirehtiäksemme matkaa. Meidän piti vaihtaa juna Den Haag HS asemalla. Innoissamme aikataulun nopeutumisesta nousimme ulos Den Haag centrumissa, näin seuraavan junan vaihtoon jäisi aikaa ruhtinaalliset viisitoista minuuttia viiden etukäteissunnitellun minuutin sijaan. Emme kuitenkaan löytäneet Brysseliin menevän junan ilmoitusta saapuvien tai lähtevien taulusta. Meille selvisi, että meidän olisi pitänyt poistua edellisellä HollandSpoor asemalla. Yhteys juna vei meidät takaisin edelliselle asemalle ja onnistuimme kuin onnistuimmekin hyppäämään pikavauhtia Brysseliin menevään junaa. Vaihto Bryssel-Midissä Luxemburgiin menevään junaan onnistui hyvin koska olimme nyt oppineet lukemaan ohjeita oikein.

Matkaseuranamme Den Haagista Bryssel Midiin istui pitkä hyvin kaunis nainen. Hän kertoi olevansa hollantilaisen isän ja metsikolaisen äidin jälkeläinen ja matkalla Lontooseen. Hän oli elokuva-alan taideopiskelija ja kertoi ihailevansa suuresti Aki Kaurismäen tapaa tehdä filmejä. Erityisesti hän tykkäsi näyttelijöiden lyhyistä selkeitä lauseita ja elokuvien taustojen pelkistämisetä lähes mustavalkoisiksi. Tiemme erosivat Bryssel Midissä neitosen jatkaessa Lontooseen ja me jatkoimme Luxemburgiin.

Belgian puolella maasto muuttui mäkisemmäksi ja kohti itää edestessa kumpuilevaksi lähes vuoristomaiseksi. Itä-Belgiassa kylät, luonto, maalaistalot ja rautatieasemat olivat huonommin hoidettuja kuin Hollannissa tai Pohjois-Belgiassa. Kaunista ja hyvin hoidettua Hollantia paljon kiertäneenä belgialainen maaseutu ja ohi vilisevät kaupungit näyttivät suorastaan surkeilta. Luxemburgin puolelle päästyämme maisemat ja talot muuttuivat kauniksi ja hyvin hoidetuiksi.

Junamme pysähtyi Luxemburg Gareen kello puoli neljä iltapäivällä. Hotellimme sijaitsi lähellä rautatieasemaa ja se löytyi vaivatta. Kirjauduimme sisään. Meidät vastaanotti miellyttävä herra Peter, jonka kanssa ystävystyimme välittömästi. Huoneemme osoittautui upeaksi, tilavaksi ja kauniisti kalustettuksi huoneeksi, ikkunat olivat sisäpihan suuntaan, joten liikenteen meluhaitta ei häirinnyt.

Heti oitis kotoutuessamme, lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Kaupunki kierroksen päätteeksi istahdimme metxikolaisravintolan terasille, jossa meitä palveli miellyttävä ranskalainen nuori mies. Tilasimme pienen kannun punaviiniä ja sitä naukkailessamme päätimme, että vietämmekin kaksi yötä Luxemburgissa aikaisemmin suunnittelemamme yhden yön sijaan.

Luxemburg on kaunis ja siisti kaupunki, eikä enää kesäsesongin jälkeen tavalliselle matkaajalle liian hintavakaan ja nähtävyksiä riittäisi kahdelle päivälle. Luxemburgcity on helposti navikoitavissa oleva alue, joten kaikki tarvittava löytyy helposti eikä eksymisen mahdollisuutta ole.

Palasimme Hotelliin. Kerroimme portieri Peterille, että vietämme jos mahdollista toisen yön hotellissanne. Hän tutki tilanteen ja pahoitteli, että juuri meidän huone olisi seuraavana yönä varattu, tilaa kyllä löytyy jos vaihdamme toiseen huoneeseen. Koska pidimme huoneestamme päätimme pitää sen ainakin ensimmäisen yön. Myöhemmin kuitenkin saimme kuulla, että voimme pitää sen toisenkin yön. Päätimme juhlia hyvin mennyttä junamatkaa, onnistunutta hotelli valintaa ja ystävällista palvelua kaikkialla.

Katoin iltapalan huoneessamme olleelle pienelle kahden hengen pöydälle, vain kynttilä puuttui, mutta yölamput antoivat sopivasti tunnelmaa. Olimme ostaneet kaupasta briejuustoa, ilmakuivattua kinkkua, viinirypäleitä, luumuja ja tummaa leipää sekä pullon punaviiniä.

Hotellin palveluihin kuului ilmainen internetyhteys, joten illan päätteeksi mieheni lukiessa päivälehteä päivitin sivustojani facebookissa sekä Suomi24 galleriassa lisäämällä molempiin matkakuviamme sekä heitin yhden kommentin ikäryhmät keskusteluihin.

Seuraava aamu valkeni pilvisenä, mutta poutaisena, ilma oli raikkaan viileä. Runsaan buffetaamiaisen jälkeen lähdimme seikkailemaan kaupungille. Kiertelimme kirkkoja, hallintorakennuksia ja palatseja. Valokuvasin innokkaasti paikkoja. Roomalaiskatollisessa gatetraalissa huomasin kamerani akun olevan tyhjän. Kuvaus jäi siltä osin. Piipahdimme pieneen idylliseen suklaakahvilaan, jossa tilasimme kahvia ja palat suklaa- ja mansikkatäytekakkua. Kakkupalat sopivat kokonsa puolesta lounaaksi niin suuria ne olivat. Lounas tuli siis nautittua poikkeuksellisella menulla, mutta tosi maukkaalla.

Palasimme hotelliin ja otimme iltapäiväunoset. Yhtä äkkiä untamme häiritsi outo mieshenkilö, joka avasi huoneemme oven ja kuikisti sisään. Syynä yllätysvierailuun, näin meille selitettiin oli se, että emme olleet päivittäneet hotelliavaintamme kuin yhdeksi yöksi. Selitys sekin. No, yllättävästä herättäjästä selvittyämme ja selityksen saatuamme, päätimme sonnustautua iltaseikkailuihin. Kameran akkukin oli latautunut täyteen nukkuessamme.Kello kuuden maissa astelimme kaupungin muureilla. Muuri kiertää Luxemburgin keskustaa ja kivisiltä muureilta avautuu kauniit maisemat yli muurien alla olevan laakson, jatkuen laakson toisella puolen oleville vuorille.

Kävellessämme söimme välipalaksi uunituoreet groisantit ja kanapasteijat, jotka ostimme pienestä leipomosta. Emme yleensä syö tukevia ruokia kaupunkimatkoillamme, jotta energiamme riittäisi useampien kilometrien kävelymatkoihin.

Kierroksen jälkeen palasimme tutuksi tulleen metsikolaisravintolan terassille, jossa nautimme pienen kannun punaviiniä ja napostelimme maissilastuja. Ranskalainen tarjoilijapoikakin kävi kun kiireiltään ehti tervehtimässä meitä. Piipahdimme vielä vilkkaassa englantilaistyylisessä pubissa ja lopuksi istuimme tovin hotellimme viihtyisässä aulabaarissa.

Kaksi Luxemburgiin ihastunutta iloista matkaajaa kömpi lopuksi huoneeseensa ja nukkui edellistä yötä huomattavasti sikeämmin, heräten aamulla kello kahdeksan korvilla uuteen päivään.

Suihkun, vaatteiden vaihdon ja pakkauksen jälkeen laskeuduimme alas aamiaishuoneeseen. Söimme tukevasti sillä edessä oli noin kuuden tunnin paluumatka kotiin Heemstedeen. Tulomatkasta olimme viisastuneet sen verran, että päätimme noudattaa tarkkaan etukäteen laatimaani matkaohjelmaa.

Kopioin netistä junien aikatauluja ja lähdimme kohti Brysseliä jättäen taaksemme kauniin, sumuisen ja sateisen Luxemburgin. Olimme olleet onnekkaita säiden suhteen vaikka aurinko ei hellinytkään meitä ei sadekaan haitannut vierailumme kulkua.

Matka-ohjelmamme eteni Bryssel Midiin asti hyvin, mutta Brysselistä eteenpäin valitsemani juna olikin Pariisista tuleva Thalys-pikajuna, joka oli menossa Schipholin kautta Amsterdamiin. Se oli täysi ja lisäksi siinä olisi pitänyt olla istumapaikkavaraus.

Suunnitelma muuttui, mutta ei häiriintynyt meitä jo tottuneita reilaajia sillä junayhteydet Alankomaissa ovat huippuun organisoituja. Seuraava juna ottaisi meidät noin puolen tunnin kuluttua joten pistäydyimme kahvilla.

Alankomaissa matkatessa on aina otettava huomioon viime minuuttien lähtölaitureiden muutokset ja kuulutukset on osattava tulkita oikein. Seisoimme laiturilla no.18 odottamassa junaamme, vieressämme seisoi junan konduktöri hän oli tulossa työvuoroonsa. Samaan aikaan kuulutus kertoi, että lähtölaiturimme on muuttunut ja olisikin nyt laituri no. 20. Ei hätää, seurasimme konduktöriä oikealle laiturille. Nousimme vielä toistaiseksi tyhjään junaan ja saimme hyvät istumapaikat. Niin, onneksi hyvät sillä oli perjantai-iltapäivä ja juna alkoi täyttyä Brysseliä ympäröivistä lähiasemilta. Pian käytävät olivat täynnä seisovista matkustajista. Jokainen istumapaikan saanut piti paikastaan kiinni, eikä kukaan piitannut vaikka käytävillä seisoi vanhuksia ja lapsiperheitä ilman istumapaikkaa.

Tunnelma junassa oli kuin Rovaniemen markkinoille mennevässä junassa Esa Pakarisen tähdittämässä elokuvassa. Oli pussia ja purnukkaa, tummaa ja vaaleaa, nuoria ja vanhoja, arogantteja, snopiksia ja ihan tavan talliaisia. Keskustelua käytiin monella eri kielellä ja muutamat ulkolaistaustaiset kailottivat iso äänisesti kännyköihinsä.

Istuimme neljän hengelle tarkoitetussa pöydällisessa loosissa. Onneksemme saimme viereemme viehättävän nuoren parin, joilla tuntui olevan menossa jonkin asteinen soidinmeno. He olivat tavanneet toisensa Brysselissä firman ideointikoulutuspäivillä. Naisen kansalaisuus jäi meille epäselväksi, mutta mies oli hollantilainen ja heidän yhteinen kielensä oli englanti. Aloimme puhumaan suomea sillä usein yleisissä kulkuneuvoissa matkatessamme puhumme suomea koska emme halua tulla ymmärretyksi.

Den Haagin HS asemalla oli junavaihto Hemsteeden kautta Amsterdamiin menevään junaan. Vaihto onnistui erinomaisesti, mutta emme ehtineet istumapaikkoille. Jäimme suosiolla seisomaan junan eteiseen olimmehan jo toki istuneet ihan tarpeeksi. Loppumatka Den Haagista Heemstedeen kesti onneksemme vain noin kaksikymmentä minuuttia.

Hemsteedeen palattuamme kävimme Albert Heijmissä ostamassa kanakeittoaineet ja kävelimme kotiin kauniissa pimenevässä illassa.