Tyttö nousee tuvan portaita, jalassaan nuoskalumen rirryttämät harmaat hupatossut, hän avaa ulko oven, astuu sisään porstuvaan, on jo hämärää. Äidin valmistamien joululeivonnaisten tuoksu tunkeutuu tytön sieraimiin ja vesi herahtaa hänen kielelleen. Hän heittää äkkiä päällysvaatteesa vaatekomeroon ja istahtaa keittiön tuolille. Pöydällä tyttöä odottaa lasi kylmää maitoa sekä piparipossu ja tähtitorttu.


Äitini leipoi meille joka jouluksi ison ämpärillisen piparkakkuja, toisen torttuja ja kolmannen hannatädin kakkuja sekä rusinapullaleettoja. Hän peitti ämpärit huolella ja nosti ne eteisen kylmäkaappin ylimmille hyllyille, korkealle siksi, että me lapset emme olisi niihin ylettyneet. Onneksemme isällämme oli jouluherkkujen suhteen sama maku kuin meillä lapsillakin. Äidin ollessa iltalypsyllä navetassa, joku meistä lapsista pääsi isän syliin ja niin pienet kädet ylettyivät verottamaan äidin kätköjä. Näistä ryöväysretkistä huolimatta joululeivonnaisia riitti aina loppiaiseen asti. Kaikesta tuosta on aikaa, mutta leivinuunin lämpö ja joululeivonnaisten tuoksu ovat tuoreina muistoissani.

Jouluaattona lasten odotetuin hetki oli joulupukin vierailu. Joulupukkin vierailuleikki toistui vuodesta toiseen samana.

Perheeni joulun alla vuonna 1949

Joulupukin vierailu

Äiti pirtissä joulua puuhastaa
kuusen kynttilät tunnelmaa antaa
lumen valkean saanut on pihamaa
lyhde tähkinä herkkuja kantaa.

Isä porstuaan menee, vilkaisee ulos
oisko kartanolla joulupukki jo tulos
hän avuksi riensi, oven kiini veti
eikä palannut kuten lupasi heti.

Koputus hiljentää riehuvat lapset
paikoilleen pienet jähmettyy
oven raosta erottuu valkoiset hapset
punalakkinen pirttiin ilmestyy.

Äiti sylissään pitää pienintä lastaan
kysyy:  "Näkyikö isää hän  pihalle riensi
ulos kiirehti auttamaan pukkia vastaan
hätäinen aina vaikka tulevan tiesi".

Pukki lahjat antaa, kiire on jatkaa
vilkutus vielä ja ukko käy matkaan
minne katosi isä, voi sitä parkaa
arkako lie kun aina noin karkaa.

Isä pirttiin ryntää on hikinen aivan
"En löytänyt ukkoa kohtuuton työ
juoksin ja etsin näin hirmuisen vaivan",
kuu hymyilee taivaalla, on jouluyö.

Mandi

NUKKEKOTI

Maalaustelineessä tököttää luonnos odottamassa jatkotoimenpiteitä, ei inspaa.

Eilen lamppu syttyi ja sitten hurahdin, aloitin suunnittelutyön. Kiertelin kodinsisustuskauppoja ja leluliikkeitä. Kyselin, katselin, vertailin ja funtsin, ei ,ei ja ei, mutta sitten muistin, minulla on mökillä hyvin vanha keittiökaapin yläosa. Se on odottanut uutta alkua elämälleen jo vuosia ensin ulkovaraston seinällä ja viime kesän mökin kuistilla.

Ei kun tuumasta toimeen ajoin mökille hakemaan kaappia. Keräilin remonttireiskalaukuun tarvittavia kaluja, puuvarastosta löysin vaneria. Tapanani on sanoa, että jos jotain tarvitsen, enkä sitä mökiltäni löydä niin sitä en sitten tarvitse ja niin kävi nytkin. Palasin kotiin ja aloin toteuttamaan unelmaani, joka on muhinut jo kauan mielessäni. Se on nukkekoti.

Kun nukkekoti on valmis alkaa huonekalujen keräily. Talon tulevat asukkaatkin aijon hankkia matkoiltani, tosin olen aikoinani harrastanut nukkekeräilyä, joten varaston kätköistä saattasi löytyä taloon sopivia vuokralaisia.

Aloitin työt poistamalla keittiökaapin ovet varovasti sillä niistä teen taloon harjakaton. Harjakaton alle ullakolle tulee makuutiloja. Vanerista sahasin taloon uudet lattiat. Löysin muovimattoa ja tapettirullan. Sovittelin, leikkelin ja istuin ja mietin. Upottauduin työn touhuun, unohtaen, että en ollut edes syönyt mitään koko päivänä. Havahduin nälkään ja selkääni särki oli aika lopettaa.

Jätin talon odottamaan, voi olla, että maalaan sisätilat sillä tapetointi ja muovimatot eivät sittenkään taida olla sitä mitä haluan. Ostin lehmuksen vihreää petsilakkaa, ehkä käsittelen seinät sillä.... jaa... katsotaan.


Minulla oli joku aika sitten mielessä tiffanytöiden opettelu, mutta en löytänyt ketään, joka olisi voinut minua alkuun opastaa. Se jäi nyt muhimaan. Petteri kävi katsomassa nukketaloni edistymistä ja antoi tosi hyvän vinkin. Jätän takaseinät puunväriseksi ja lattiat matotan kuhunkin tilaan sopivalla muovimatolla. Sisätilan väliseinät petsaan lehmuksen vihreiksi.

Olen niin hurahtanut, että piti käydä kaivelemassa komeron lelulootaa, sieltä löysinkin pienen posliinisen kahvikaluston. Makuuhuoneeni seinältä otin kauniin minitaulun, joka sopi hyvin nukketalon olohuoneen seinälle. No, hupsis, ensin pitää kuitenkin talo kunnostaa.

Toinen päivä

Laitoin pastan hautumaan, että en unohda syödä kuten eilen meinasi päästä käymään.

Tänään olen saanut paljon aikaseksi. Itseasiassa olen yllättynyt kuinka kivasti nikkarointini edistyy. Tietty entisöintikokemus auttaa eikä tule tehtyä peruuttamattomia virheitä.

Kävin vanhan tuttavani luona väriliikkeessä. Hän sekoitti minulle lähes saman öljypohjaisen värin jolla kaappi oli aikojen alussa maalattu. Koska kaapin pinta oli vuosien saatossa hiukan kupluillut en uskaltautunut sitä hiomaan vaan puhdistin pinnat ja maalasin entisen päälle sekä nikkaroin ovista harjakaton. Ovissa on somat käsinmaalatut kukkaset. Koristemaalauksen peitin pyöreällä pahvilla ennen uutta maalausta, että ne eivät tuhraantuisi. Harjakaton viereen olen suunnitellut tekeväni kattoterasin.

Maaliliikkeen varastosta löytyi pieniä kaakeleita, joista tulee upea kaakelointi keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Ne olivat liimattu esittelylevyyn joka oli menossa roskiin. Pelastin niille uuden elämän, mutta vei aikansa, että sain ne irrotettua pahvilevystä ja paloiteltua kylppäriä ja keittiötä varten. Uurastuksen jälkeen olin ylpeä, kylpyhuoneesta tuli tosi hieno. Aijon vielä erottaa kylppäristä pienen nurkan saunatiloiksi. Puinen löylykauhakin on jo valmiina odottamassa kylpiöitä.

Huilasin ja lähetin viestin esikoiselle, joka on paraikaa Kauko-Idän matkalla, että jos hän vaikka ehtisi pistäytymään paikallisilla toreilla tai basaareissa ja tonkisi josko löytyisi itämaisia nukkekotimattoja.Kaivoin  komeron aarteita ja löysin vanhan pienen kuttaperkkaisen vauvanuken ja sille sopivan korivaunun. Keittiöön löysin kahvi- ja paistinpannun.

Illalla lähdin Petterin luokse kun epäilin, että olen ollut liikaa maalinhajuissa. Jätin kaikki ikkunat auki, jotta asunto tuulettuisi. Otin muutaman valokuvan nukketalosta sillä Petterin tytär on hyvin taitellinen ja sainkin kivoja vinkkejä mm. mille puolen taloa sijoitan harjakaton ja mille terassin. En laita kattoa kiinni alustaan vaan jätän muunteluvaran sillä tajusin, että tämä juttu ei olekaan sellainen kerralla valmis vaan taitaa olla niin, että se alkaa ajan kanssa kasvamaan korkeutta ehkäpä leveyttäkin.

Kolmas päivä.

Heti aamulla ajoin rautakauppaan etsimään muovilistaa, mutta juuri sellaista mitä tarvitsin en löytänyt. Koska kaapin ovien irroitus olikin vaikea operaatio, kävi siten, että jokaisen oven alasivu vaurioitui hieman. Mietin pääni puhtaaksi mistä saisin sellaista muovilistaa, joilla peittäisin epätasaiset alareunat. Juostuani aikani kaupoissa löytämättä etsimääni, ajoin mökille hakemaan ohutta puurimaa. Pätkin rimoja pinemmiksi ja ajoin kotiin. Sahasin ne määrämittoihin ja maalasin. Riman pätkistä teen harjakaton tuet, joilla saan peittymään katon epätasaiset alaosat. Lopuista rimanpätkistä jahka ne kuivuvat rakennan kattoterassin kaiteet.

Taas huusholli haisee maalille ja tärpätille.

Neljäs päivä

Välipäivä

Viides päivä

Hurahdus alkaa tasaantumaan. Nukkekodin kattoterassi pisti nikkarointikykyni koetukselle, mutta lopputulos on sellainen kuin olin ajatellut. Vielä olisi ullakon takaseinän paikoilleen laitto, katsotaan jahka kehtaan. Neiti Marplea katsoessa tein villalankamaton makuukamariin.

Nyt alkaa jo maalaustelineellä oleva luonnos kiinnostamaan ; )

SATAA KISSOJA JA KOIRIA

Sataa kissoja ja koiria.

Oli kaunis perjantaipäivä. Lähdimme mieheni kanssa Heemsteden keskustaan tekemään viime hetken ostoksia sillä viikonlopun jälkeen maanantaina matkustaisimme takaisin Suomeen. Aurinko lämmitti muutaman epävakaisen päivän jälkeen niin viekoitttelevasti, että päätimme istahtaa aurinkoiselle terassille. Tilasin salamisämpylän ja kahvia kun taas mieheni halusi herkutella rakastamallaan omenapiirakalla sekä tietty kahvilla.

Tuolini takaa kuului omituista laahaavaa ääntä ja kun käännyin katsomaan äänen aiheuttajaa näin pienen valkean koiran tassuttevan terassilla pöydästä toiseen vetäen perässään kuljetushihnaa.

Pöytämme kohdalla mieheni leperteli koiralle aikansa ja käänsi katseensa toisaalle. Sen katseen aikana koira nosti takajalkansa ylös ja kusta lurautti mieheni tuolin jalalle ja samalla mieheni takin liepeille. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että kun hihkaisin miehelleni, että koira kusee takillesi hän ei ensin tajunnut mistä on kysymys ja kun hän tajusi veti hän takkinsa liepeet ylös, mutta liian myöhään.

Koira jatkoi laahustaen matkaansa hihna perässään kahvilan sisätiloihin. Nousin ylös ja mieheni siunaillessa tapahtumaa kysyin kenen koira mahtoi olla. Viereisen pöydän asiakkaat tiesivät, että koira kuului kahvilan kiinalaiselle omistajalle. Mieheni meni sisään, jossa kertoi tapahtumasta omistajalle. Omistaja otti takin ja pesi koiransa kuset mieheni takista, mumisten samalla altakulmain pahoittelevansa tapahtumaa. Odotimme luonnollisesti jotain hyvitystä, mutta turhaan, koiran kuset oli pesty ja anteeksi mumistu, joten se riittäköön oli ilmeisesti omistajan mielipide tapahtuneesta.

Lähdimme pois ja päätimme, että toista kertaa emme tule tähän puljuun kusetetuksi. Käveltyämme hetken aloimme jo nauramaan ikävälle välikohtaukselle. Kävellessämme huomasin, että erään kävelykadun varrella olleen kaupan markiisista tippui vettä suoraan mieheni niskaan. En kuitenkaan heti reakoinut, mutta hetken päästä huomasin kuinka mieheni takin selkäpuolelle ja harteille oli ilmestynyt tummia läiskiä, jotka eivät olleetkaan vettä vaan jotain raskaampaa ainetta. Kotiin päästyämme laitoimme takin pesukoneeseen. No, yhden kemikaalisen käsittelyn ja kahden konepesun jälkeen takki oli pelastettu ja käyttökunnossa.

Seuraavana päivänä, lauantaina lähdimme vielä Haarlemiin. Halusimme jättää tältä erää hyvästit rakastamallemme Haarlemin kaupungille. Vaeltelimme kaupungin katuja ja kujia, ihailimme vanhoja taloja ja niiden koristemaalauksia, puikkelehdimme cityn ihmisvilinässä sekä katselimme ohi virtaavaa kanavaa, joka oli täyttymässä viikonloppua viettamään lähtevistä venekunnista. Aikamme kaupunkia ristiin rastiin käveltyämme päätimme levähtää ja istahtaa Buttermarkettorin kahvilan katetulle terassille.

Katetuilla terasseilla on hyvät ja huonot puolensa. Jouduimme aluksi väistelemään katoksen yläkulmasta tippuvia vesipisaroita. Onneksemme viereinen nurkkapöytä vapautui ja siirryimme istumaan sinne, sillä olimmehan jo saaneet aivan tarpeeksemme markiiseista tippuvista epämääräisistä aineista ja koiran liruista.

Tyytyväisinä suojaisaan nurkkapöytäämme, aloimme bongailemaan ohikulkevia ihmisiä. Rentouduimme ja tilasimme annoksen mini-lumpioita sekä lasilliset punaviiniä.

Lähdin naistenhuoneeseen, sillä aikaa kun olin pois oli pöytämme alle ilmestynyt iso mustavalkoinen kissarotjake. Se oli hypännyt tuoliini, katsellut anovasti mieheeni ikään kuin kysyen lupaa saada istua seuraamme ja kuten miehelläni on tapansa hän alkoi lepertelemään kissalle, joka ymmärsi saaneensa luvan vallata minun valmiiksi lämmittäni korituoli.

Palasin takaisin pöytään, kissa nuoleskeli autuaallisen näköisenä turkkiaan ja ojenteli koipiaan. Lämäytin varovasti tuolinvaltaajaa tapamuksille ja sanoin, että alahan häipyä paikka on varattu minulle. Tuosta suivaantuneena kissarotjake nosti päänsä katsoi vihaisesti minuun ja alkoi äänekkäästi sähisemään sekä huitomaan pitkäkyntisillä käpälillään minua loitommaksi itsestään. En tohtinut enää kovistella sitä pois vaan siirryin suosiolla viereiseen tuoliin, jolloin kissa rauhoittui ja käpertyi tuoliin nukkumaan.

Siinä se nukkui välissämme sen ajan kun vielä kahvilassa istuimme eikä se enää häirinnyt meitä, emmekä mekään sitä.

KAIKILLA AISTEILLA

Hollanti on kaunis maa, hollantilaiset  ystäväni ovat luovuutta pursuavia ihmisiä. Taide-, matka- ja makuelämykset rikastuttavat kokemuksiani. Kokonaisvaltaiset aistinautinnot herättävät eloon luovat jo ehkä harmaantuneet aivosoluni.

Matkapäiväkirjastani.

Perjantaina 16.9 kello 15.58 nousimme rauhallisesta Heemstedestä Amsterdamiin menevään junaan. Olimme menossa viettämään iltaa mieheni veljen ja hänen vaimonsa kanssa. Saavuimme Amsterdam Centraal Stationille, josta sukelsimme tiellä mutkittelevan ihmismassan sekaan.Kuin muurahaiset etenimme hitaasti Haarlemmerweigia pitkin kohti Rembrandtpleiniä. Aluksi eteneminen ihmisvilinässä ärsytti meitä, kesän korvessä kärvistelleitä. Vieri vieressä kylki kyljessä tuiki tuntemattomia. Risteykset tukossa autoista, mopoista ja polkupyöristä. Jatkuvaa nakuttavaa ääntä liikennevaloista niiden jakaessa kulkuoikeuksia. Kymmenillä eri kielillä puhuvia ihmsiä ympärillämme. Pukeutumisesta saattoi arvuutella ohi kiirehtevien kulttuuritaustoja. Oppivaisia kun olemme, kohta pian totuimme ja olimme yhtä ympärillämme vellovan ihmismassan kanssa.

Ohitimme kymmeniä turistipuoteja, jotka kaikki tarjosivat samoja matkamuistoesineitä ulkomaalaisille. Puisia erivärisiä tulppaaneja, pieniä posliinisia tuulimyllyjä sekä puukenkiä. Ohitimme terasseja, jotka olivat täyttyneet janoisista turisteista tai muuten vain paikallisista hengailijoista. Väistelimme tuon tuosta kiireisiä ja vähemmän kiireisiä shoppailijoita. Pistäydyimme pikaisesti visiitillä Hotel Carltonin eteisaulassa sillä mieheni halusi näyttää minulle entisen opiskeluaikaisen työpaikkansa.



Hotel Carlton



Saavuimme taiteilijoiden suosimalle kauniille Rembrandtpleinille.



Rembladtplein 



Olimme tehneet treffit Cafe Schilleriin. Astuimme sisään ravintolaan, jossa meitä jo odotettiin. Cafe Schiller oli erikoinen yhdistelmä nyky ja vanhaa aikaa. Pikaisesti silmäiltynä se muistutti tavallista pubia, mutta tarkempi silmäys osoitti sen olevan chiqui-ravintola, joka oli kalustettu tyylikkäillä Art Deco kalusteilla, esineillä ja lampuilla. Istuimme isoon nurkkapöytään ja tilasimme lasit viiniä. Seuraamme liittyi vielä mieheni veljen tytär. Ravintola alkoi täyttymään. Siirryimme hovimestarin ohjaamana etukäteen tilaamaamme pienenpään viiden hengen pöytään.

Runsasmuotoinen punertava hiuksinen hovimestari oli pukeutunut nahkaiseen mustaan minihameeseen, pieneen esiliinaan ja vartaloa myötäilevään puseroon. Tiukka vetoketjullinen hamonen muotoili hänen rehevää isohkoa takamusta ja hänen mustissa sukissaan oli muutama tarkoituksellinen silmäpako. Hän oli hyvin ystävällinen ja mukaansa tempaavan vapautunut. Kun hän esitteli minulle ruokalistan sisältöä englanniksi hän polvistui tuolini viereen, laittoin sormensa ristiin ja nosti kyynärpäänsä pöydälle.

Teimme tilauksen siten, että otimme alkuun annoksen kylmää tomaattiyrttikeittoa, jossa oli mustekalapaloja sekä annoksen hanhenmaksapateeta. Alkuruoat, jotka jaoimme keskenämme olivat ikään kuin pääruoan pieniä aperatiivejä.

Mieheni tilasi kanipaistia samoin hänen veljensä Hannes. Corina halusi raakalihapihvin ja Nellylle maistui kala-annos, itse tilasin häränsisäfilepihvin. Ihanan pihvin sainkin ja söin hitaasti nautiskellen. Kanipaisti oli maukasta sekä muutkin ravintolan seurueellemme tarjoamat ruoat. Jälkiruoaksi otimme karamellikohokasta, sitruunasorbettia jotka jaoimme.

Tarjoilijat olivat erikoisia kuten jo mainitsemani hovimestarikin. Yhdellä heistä oli hyvin kalpeaksi tekevä meikkiväri kasvoillaan eikä muuta meikkiä kuin kirkkaan heleän punaisiksi maalatut huulet. Kalpeutta korosti musta pitkä hame, musta pusero ja harmaa esiliina. Hänen olemuksensa muistutti viimevuosisadan aikaista palvelijatarta. Runsasmuotoinen hovimestari hääräili asiakkaiden pöydissä pitäen huolen siitä, että viiniä riitti lasessa ja vieraat olivat tyytyväisiä. Toinen pöytämme tarjoilija oli nuori kaunis neitonen ikäänkuin linnanneito. Kaikilla tarjoilijoilla oli yksi yhteinen tekijä, he käyttivät samaa heleän punaista huulipunaa.

Ravintolan keittiö oli ns. avokeittiö, jossa komeat kokkipojat valmistivat asiakkaiden toiveita.

Ravintolasali oli koko illan täysi. Ulkoterassilla ja baaritiskillä jonotti ihmisiä ruokasalista vapautuville paikoille. En ihmettele lainkaan miksi ravintola oli niin suosittu. Omistaja oli toteuttanut perin erikoisen tavan tarjota huippu hyvää ruokaa viehättävässä kakskytluvun Art Deco miljöössä, ystävällisen ”pikkutuhman” hovimestarin ja ”erikoisesti” ulkonäköään korostavien tarjoilijoiden palvellessa asiakkaita.

Ilta oli lämmin, kuu paistoi lähes täytenä kun poistuimme terassien ja diskovalojen ympäröimältä vilkkaalta Rembrandtin aukiolta. Hyvästelimme ystävämme ja lähdimme hitaasti Kalverstraatia pitkin kohti Amsterdamin central stationia. Ohitimme valaistun Damspleinin, De Dam Stadhuisin (Paleis of the Gueen). Innostuin valokuvaamaan värikylläistä yöllistä Amsterdamia. Kadut olivat jo hiljentyneet, mutta vielä riitti kulkioita. Mieheni opasti nuorta turistipariskuntaa, jotka etsivät hotelliaan.

Central Stationin vastapäätä on vanha jo 1600-luvulta peräisin oleva pub, johon pistäydyimme tyydyttämään janoamme. Nautimme pienet lasiset kylmää olutta. Pubissa oli pohjoismaisia miesturisteja, liekö olleet tanskalaisia, he liehettelivät innokkaasti venäjää keskenään puhuneita naisia. Jätimme öisen Amsterdamin ja nousimme junaan.

Matkamme Amsterdamin sydämeen taiteilijain suosimalle Rembrandtin aukiolle oli mielenkiintoinen tutkimusmatka. Matka, joka oli positiivisesti aistejani stimuloivien ärsykkeiden kokonaisuus.

MAMMA JA PAPPA INTERRAILAA

Mamma ja pappa interrailaa.

Matkapäiväkirjastani

Lähdimme keskiviikko aamuna 7.9.2011 kello puoli yhdeksän bussilla kohti Heemsteden asemaa ja sieltä junalla eteenpäin määränpäänämme Luxemburg. Matkasta kehkeytyi mielenkiintoinen seikkailu Beneluxmaiden monipuolisissa kulttuurimaisemissa. Etukäteissuunnitelmasta pitää pitää kiinni näin olimme päättänee, mutta teimme kuitenkin menomatkan aikana kaksi virhettä.

Hemsteedessä nousimme kymmenen minuuttia suunniteltua aikaisemmin tulleeseen junaan, muka kiirehtiäksemme matkaa. Meidän piti vaihtaa juna Den Haag HS asemalla. Innoissamme aikataulun nopeutumisesta nousimme ulos Den Haag centrumissa, näin seuraavan junan vaihtoon jäisi aikaa ruhtinaalliset viisitoista minuuttia viiden etukäteissunnitellun minuutin sijaan. Emme kuitenkaan löytäneet Brysseliin menevän junan ilmoitusta saapuvien tai lähtevien taulusta. Meille selvisi, että meidän olisi pitänyt poistua edellisellä HollandSpoor asemalla. Yhteys juna vei meidät takaisin edelliselle asemalle ja onnistuimme kuin onnistuimmekin hyppäämään pikavauhtia Brysseliin menevään junaa. Vaihto Bryssel-Midissä Luxemburgiin menevään junaan onnistui hyvin koska olimme nyt oppineet lukemaan ohjeita oikein.

Matkaseuranamme Den Haagista Bryssel Midiin istui pitkä hyvin kaunis nainen. Hän kertoi olevansa hollantilaisen isän ja metsikolaisen äidin jälkeläinen ja matkalla Lontooseen. Hän oli elokuva-alan taideopiskelija ja kertoi ihailevansa suuresti Aki Kaurismäen tapaa tehdä filmejä. Erityisesti hän tykkäsi näyttelijöiden lyhyistä selkeitä lauseita ja elokuvien taustojen pelkistämisetä lähes mustavalkoisiksi. Tiemme erosivat Bryssel Midissä neitosen jatkaessa Lontooseen ja me jatkoimme Luxemburgiin.

Belgian puolella maasto muuttui mäkisemmäksi ja kohti itää edestessa kumpuilevaksi lähes vuoristomaiseksi. Itä-Belgiassa kylät, luonto, maalaistalot ja rautatieasemat olivat huonommin hoidettuja kuin Hollannissa tai Pohjois-Belgiassa. Kaunista ja hyvin hoidettua Hollantia paljon kiertäneenä belgialainen maaseutu ja ohi vilisevät kaupungit näyttivät suorastaan surkeilta. Luxemburgin puolelle päästyämme maisemat ja talot muuttuivat kauniksi ja hyvin hoidetuiksi.

Junamme pysähtyi Luxemburg Gareen kello puoli neljä iltapäivällä. Hotellimme sijaitsi lähellä rautatieasemaa ja se löytyi vaivatta. Kirjauduimme sisään. Meidät vastaanotti miellyttävä herra Peter, jonka kanssa ystävystyimme välittömästi. Huoneemme osoittautui upeaksi, tilavaksi ja kauniisti kalustettuksi huoneeksi, ikkunat olivat sisäpihan suuntaan, joten liikenteen meluhaitta ei häirinnyt.

Heti oitis kotoutuessamme, lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Kaupunki kierroksen päätteeksi istahdimme metxikolaisravintolan terasille, jossa meitä palveli miellyttävä ranskalainen nuori mies. Tilasimme pienen kannun punaviiniä ja sitä naukkailessamme päätimme, että vietämmekin kaksi yötä Luxemburgissa aikaisemmin suunnittelemamme yhden yön sijaan.

Luxemburg on kaunis ja siisti kaupunki, eikä enää kesäsesongin jälkeen tavalliselle matkaajalle liian hintavakaan ja nähtävyksiä riittäisi kahdelle päivälle. Luxemburgcity on helposti navikoitavissa oleva alue, joten kaikki tarvittava löytyy helposti eikä eksymisen mahdollisuutta ole.

Palasimme Hotelliin. Kerroimme portieri Peterille, että vietämme jos mahdollista toisen yön hotellissanne. Hän tutki tilanteen ja pahoitteli, että juuri meidän huone olisi seuraavana yönä varattu, tilaa kyllä löytyy jos vaihdamme toiseen huoneeseen. Koska pidimme huoneestamme päätimme pitää sen ainakin ensimmäisen yön. Myöhemmin kuitenkin saimme kuulla, että voimme pitää sen toisenkin yön. Päätimme juhlia hyvin mennyttä junamatkaa, onnistunutta hotelli valintaa ja ystävällista palvelua kaikkialla.

Katoin iltapalan huoneessamme olleelle pienelle kahden hengen pöydälle, vain kynttilä puuttui, mutta yölamput antoivat sopivasti tunnelmaa. Olimme ostaneet kaupasta briejuustoa, ilmakuivattua kinkkua, viinirypäleitä, luumuja ja tummaa leipää sekä pullon punaviiniä.

Hotellin palveluihin kuului ilmainen internetyhteys, joten illan päätteeksi mieheni lukiessa päivälehteä päivitin sivustojani facebookissa sekä Suomi24 galleriassa lisäämällä molempiin matkakuviamme sekä heitin yhden kommentin ikäryhmät keskusteluihin.

Seuraava aamu valkeni pilvisenä, mutta poutaisena, ilma oli raikkaan viileä. Runsaan buffetaamiaisen jälkeen lähdimme seikkailemaan kaupungille. Kiertelimme kirkkoja, hallintorakennuksia ja palatseja. Valokuvasin innokkaasti paikkoja. Roomalaiskatollisessa gatetraalissa huomasin kamerani akun olevan tyhjän. Kuvaus jäi siltä osin. Piipahdimme pieneen idylliseen suklaakahvilaan, jossa tilasimme kahvia ja palat suklaa- ja mansikkatäytekakkua. Kakkupalat sopivat kokonsa puolesta lounaaksi niin suuria ne olivat. Lounas tuli siis nautittua poikkeuksellisella menulla, mutta tosi maukkaalla.

Palasimme hotelliin ja otimme iltapäiväunoset. Yhtä äkkiä untamme häiritsi outo mieshenkilö, joka avasi huoneemme oven ja kuikisti sisään. Syynä yllätysvierailuun, näin meille selitettiin oli se, että emme olleet päivittäneet hotelliavaintamme kuin yhdeksi yöksi. Selitys sekin. No, yllättävästä herättäjästä selvittyämme ja selityksen saatuamme, päätimme sonnustautua iltaseikkailuihin. Kameran akkukin oli latautunut täyteen nukkuessamme.Kello kuuden maissa astelimme kaupungin muureilla. Muuri kiertää Luxemburgin keskustaa ja kivisiltä muureilta avautuu kauniit maisemat yli muurien alla olevan laakson, jatkuen laakson toisella puolen oleville vuorille.

Kävellessämme söimme välipalaksi uunituoreet groisantit ja kanapasteijat, jotka ostimme pienestä leipomosta. Emme yleensä syö tukevia ruokia kaupunkimatkoillamme, jotta energiamme riittäisi useampien kilometrien kävelymatkoihin.

Kierroksen jälkeen palasimme tutuksi tulleen metsikolaisravintolan terassille, jossa nautimme pienen kannun punaviiniä ja napostelimme maissilastuja. Ranskalainen tarjoilijapoikakin kävi kun kiireiltään ehti tervehtimässä meitä. Piipahdimme vielä vilkkaassa englantilaistyylisessä pubissa ja lopuksi istuimme tovin hotellimme viihtyisässä aulabaarissa.

Kaksi Luxemburgiin ihastunutta iloista matkaajaa kömpi lopuksi huoneeseensa ja nukkui edellistä yötä huomattavasti sikeämmin, heräten aamulla kello kahdeksan korvilla uuteen päivään.

Suihkun, vaatteiden vaihdon ja pakkauksen jälkeen laskeuduimme alas aamiaishuoneeseen. Söimme tukevasti sillä edessä oli noin kuuden tunnin paluumatka kotiin Heemstedeen. Tulomatkasta olimme viisastuneet sen verran, että päätimme noudattaa tarkkaan etukäteen laatimaani matkaohjelmaa.

Kopioin netistä junien aikatauluja ja lähdimme kohti Brysseliä jättäen taaksemme kauniin, sumuisen ja sateisen Luxemburgin. Olimme olleet onnekkaita säiden suhteen vaikka aurinko ei hellinytkään meitä ei sadekaan haitannut vierailumme kulkua.

Matka-ohjelmamme eteni Bryssel Midiin asti hyvin, mutta Brysselistä eteenpäin valitsemani juna olikin Pariisista tuleva Thalys-pikajuna, joka oli menossa Schipholin kautta Amsterdamiin. Se oli täysi ja lisäksi siinä olisi pitänyt olla istumapaikkavaraus.

Suunnitelma muuttui, mutta ei häiriintynyt meitä jo tottuneita reilaajia sillä junayhteydet Alankomaissa ovat huippuun organisoituja. Seuraava juna ottaisi meidät noin puolen tunnin kuluttua joten pistäydyimme kahvilla.

Alankomaissa matkatessa on aina otettava huomioon viime minuuttien lähtölaitureiden muutokset ja kuulutukset on osattava tulkita oikein. Seisoimme laiturilla no.18 odottamassa junaamme, vieressämme seisoi junan konduktöri hän oli tulossa työvuoroonsa. Samaan aikaan kuulutus kertoi, että lähtölaiturimme on muuttunut ja olisikin nyt laituri no. 20. Ei hätää, seurasimme konduktöriä oikealle laiturille. Nousimme vielä toistaiseksi tyhjään junaan ja saimme hyvät istumapaikat. Niin, onneksi hyvät sillä oli perjantai-iltapäivä ja juna alkoi täyttyä Brysseliä ympäröivistä lähiasemilta. Pian käytävät olivat täynnä seisovista matkustajista. Jokainen istumapaikan saanut piti paikastaan kiinni, eikä kukaan piitannut vaikka käytävillä seisoi vanhuksia ja lapsiperheitä ilman istumapaikkaa.

Tunnelma junassa oli kuin Rovaniemen markkinoille mennevässä junassa Esa Pakarisen tähdittämässä elokuvassa. Oli pussia ja purnukkaa, tummaa ja vaaleaa, nuoria ja vanhoja, arogantteja, snopiksia ja ihan tavan talliaisia. Keskustelua käytiin monella eri kielellä ja muutamat ulkolaistaustaiset kailottivat iso äänisesti kännyköihinsä.

Istuimme neljän hengelle tarkoitetussa pöydällisessa loosissa. Onneksemme saimme viereemme viehättävän nuoren parin, joilla tuntui olevan menossa jonkin asteinen soidinmeno. He olivat tavanneet toisensa Brysselissä firman ideointikoulutuspäivillä. Naisen kansalaisuus jäi meille epäselväksi, mutta mies oli hollantilainen ja heidän yhteinen kielensä oli englanti. Aloimme puhumaan suomea sillä usein yleisissä kulkuneuvoissa matkatessamme puhumme suomea koska emme halua tulla ymmärretyksi.

Den Haagin HS asemalla oli junavaihto Hemsteeden kautta Amsterdamiin menevään junaan. Vaihto onnistui erinomaisesti, mutta emme ehtineet istumapaikkoille. Jäimme suosiolla seisomaan junan eteiseen olimmehan jo toki istuneet ihan tarpeeksi. Loppumatka Den Haagista Heemstedeen kesti onneksemme vain noin kaksikymmentä minuuttia.

Hemsteedeen palattuamme kävimme Albert Heijmissä ostamassa kanakeittoaineet ja kävelimme kotiin kauniissa pimenevässä illassa.

KESÄNI

Kesä on mennyt...no jos hyvin sattuu se jatkuu vielä sillä maanantaina lähdemme taas Hollantiin.

Olen viettänyt koko kesän mökillä ja hoitanut puutarhaani. Viime päivät ovat olleet hyvin kiireisiä on sadonkorjuun aika. Olen säilönyt, pakastanut ja kuivannut. Punaviinimarjoista tein viiniä, joka nyt jää muhimaan ja kun palaamme takaisin, alan pullotuksen.

Marjoja ja sieniä olen jonkun verran poiminut en paljoa, mutta litran sitä toisen tätä, sen verran vain, että joulupöytässä on omia kesän herkkuja tarjolla. Tänään Sotkamon vaarojen puolukkarinteitä kolutessani ihmettelin median välittämää marjasotaa kuka saa poimia ja mistäkin, mieletöntä, metsä oli näet täynnä punaisia mättäitä.

Säilötyt vihreät tomaatit olivat tämän vuoden sadon uusin kokeilu. Olisin toki mielelläni syönyt punaisia tomaatteja pitkin kesää, mutta ne eivät ehtineet valmistua.

Olen siitä omituinen sadonkorjaaja, että ajattelen säilöntä puuhissani joulua, useimmitenhan lienee niin, että satoa kerätessä ja pakastellessa ajatellaan talven tuiskuja. 

Jaa, nyt takaisin kesään.

Kesä oli lämmin, hellepäiviä riitti ja minulle himo auringonpalvojalle laituri oli joka päiväinen löhöpaikka. Rantasauna lämpeni helteistä huolimatta vähintään kolmesti viikossa. Juhannus kului perinteisesti mieheni korpimökillä käen kukuntaa kuunnellen. Heinäkuussa vietettiin vanhenemiseni vuosipäivää ystävien ja sukulaisten kanssa. Meillä serkuksilla on tapana kartuttaa toistemme puutarhojen kasvustoa, sain lahjaksi monta uutta lajia kivikkopuutarhaani. Hullun hauska harrastus tämä kivikkopuutarhan hoito, se laajenee ja laajenee.

Esikoinen vietti elokuun alussa ensimmäisen lomaviikkonsa mökillämme. Sen viikon aikana teimme miesten hommia. Moottorisaha pörräsi yhden päivän, poika sahasi ja minä pinosin koivupölkkyjä, jotka odottavat nyt ressun alla ensi kesää ja pilkkomista saunapuiksi. Korjasimme laiturin askelman, jonka koristelimme isoilla kivillä ikäänkuin tilataideteokseksi. Lisäksi siivosimme varastoja, veimme nurkkiin kerääntynyttä roihnaa kierrätykseen ja kaatopaikalle. Työpäivien päätteeksi lämmitimme saunan ja pitsikuistilla kaljaa naukkaillen parantelimme maailmaa.

Elokuun puolessa välissä saimme vieraita Hollannista. Mieheni lapset olivat Lapissa lomailemassa heidän äitinsä heille jättämällään perintötilalla ja sieltä palattuaan he vierailivat luonamme. Rukoilin ilmojen herraa sillä olin suunnitellut laituri-illallisen. Ilmojen valtias siunasi toiveeni ja saimme viettää ikimuistettavan illan kauniissa ja aurinkoisessa säässä. Söimme poronkäristystä, muusia, puolukkahilloa ja jälkiruoaksi mansikkatäytekakkua.

Kesää on nyt ihana muistella.

Shampanjaa ja vaahtokarkkeja

Palasin Hollannista Suomeen 15.5.2011. Heti oitis alkoi kesämökkini siivous ja puutarhani kohentelu kesäkuntoon. Nyt ollaan jo kesäkuun alussa joten on aika hengähtää.

Kahdessa viikossa voi tapahtua paljon. Kun kaksi viikkoa sitten astuin lentokoneesta ulos Korven lentokentälle, katselin kaljua luontoa ja harmaata taivasta, silloin iski mieleeni masennuksen poikanen. Paluu arkeen oli kuin halolla päähän lyönti. Taakse jäi kaunis kukkaloisteinen Hollanti, jossa sää oli suosinut meitä kesäisillä hellelukemilla koko matkamme ajan.

Heti miten kotiuduttuani sain puhelinsoiton sairaalasta. Minulle tarjottiin peruutuspaikkaa vasemman rinnan korjausleikkaukseen. Olen blogini ensimmäisillä sivuilla kertonut rintasyöpään sairastumisestani ja sädehoitovaiheesta OYS:ssa. Löydät tarinani (Vuoden viimeisenä päivänä) otsikon alta.

Kävelin 31.5.2011 kauniina aurinkoisena aamuna kohti KAKS:n päiväkirurgista osastoa. Makasin leikkauspöydällä kello 930 ja heräsin tuntia myöhemmin heräämössä, suunnattoman onnellisena. Kiitin jotain, jota en osaa määrittää siitä, että olin terve ja minua eheytetään.

Ensimmäinen arven täyttö oli takana. En tiennytkään kuinka hyödyllinen operaatio itseasiassa olikaan. Esteettisesti olin varautunut saamaan takaisin rinnan pyöreyden, mutta se, että pääsin kiristävistä tunteista rinnassani ja vasemmassa kädessäni, oli  paras yllätys. Käteni kiertoliike palasi entiselleen, kerroinkin ystävilleni, että nyt on mahtavaa raapia vasemmalla kädellä oikeata lapaluuta kun sitä kutittaa.

Haluan sonnustautua jälleen kesän 2009 mukaiseen kesäasuun ; )

Olen päässyt syöpäsairauteni leikkauksista vähin kivuin, mutta sappikiveni ei tykkää ylimääräisistä lääkityksistä, joten sen protesti sai aikaan taas kerran yhden unettoman yön. Sappikivikohtaus on hirveä ja menee yli kaikkien kokemieni kipujen. Se kieltämättä kauniin näköinen 2 cm valkea "timantti" saa kohta kyytiä näin olen päättänyt, mutta ensin mennään varovasti ruokavaliolla eteenpäin. Ruokavaliolla voin pudottaa 3 - 5 kg elopainoakin, niin... miksikö... no, muka ollakseni kesäisessä rantakunnossa ; )

SUOMALAINEN TOLLIKKAKO?

Olen usein painottanut sitä, että olen ylpeä suomalaisuudestani. Elän osan vuodesta Hollannissa ja siten olen tiiviissä kanssakäymisessä hollantilaisten kanssa. Samalla kun tarkkailen paikallisten käyttäytymismalleja ja tunteiden ilmaisumuotoja, opettelen ymmärtämään itseäni ja hienoja sekä vähemmän hienoja piirteitä- ja käyttäytymistapojani.

Suomalaisia pidetään juroina ja ehkä vaikeasti lähestyttävinä, ujoina tuppisuina, mutta mikä parasta emme juurikaan pokkuroi tai imartele saati nuoleskele herkästi muita tapa, jota kohteliaisuudeksikin kutsutaan.

Nousimme sunnuntai iltana tyhjään bussiin, joka oli yli kymmenen minuuttia myöhässä aikataulustaan, en tervehtinyt iloisesti kuten täällä on tapana vaan töksäytin kuskille ”Oletko ollut kiireinen, sillä olet pahasti myöhässä”. Bussikuski vastasi: "Niinpä todella, olet oikeassa".

 Iloisuus, ystävällisyys, eräänlainen avoimuus, jota kohtaan täällä Hollannissa, kätkee sisälleen englantilaisillekin tyypillistä ylikohteliasta pokkurointia, mielestäni joskus lällyä imartelua. Imartelu ja ylikohteliaisuus puuttuu suomalaisuuden geeneistäni. Osaanhan toki imarrella ja mielistellä, mutta jos näin toimin, kohteen täytyy olla minulle hyödyksi, konkereettiseksi eduksi, siitä johtuen vierastan ylihehkuttelua.

Suoraselkäisyys, rehellisyys on mielestäni suomalaisuutta siis aivan muuta kuin eurooppalainen kliseily, sanojen helinä. Ehkäpä suomalaisuutta arvostavaa kunnioitustani lisää kirja, jota juuri luen ja joka kertoo Venäjän keisarin ja Suomen suurruhtinaan Nikolai II:n elämästä. Nationalismi tuntuu heräävän taas uuteen uskoon  persujen vaalivoiton myötä. Mielenkiintoisia aikoja elämme, mielenkiintoisia todella. 

No, minä nyt olen minä ja näin eväin saapastellut tänne asti, joten jatkan samalla linjalla eteepäinkin. Ei silti, hollantilaiset ystäväni pitävän minusta, ihailevat avoimuuttani. Outoa, mutta heidän mielestään en ole lainkaan tyypillinen suomalainen ; ) No jaa, olenhan toki rohkea, avaan suuni tarvittaessa ja osaan esiintyä sekä käyttää tarvittaessa  huumoria.

Joudun kuitenkin joskus miettiään, menneneeköhän epäkohteliaat töksäytykseni suomalaisen omituisen huumorin piikkiin ; ).

SATTUMIA

Selkäreppu

Teylers museossa Haarlemissa itsemääräämisoikeeni puuttuminen nosti käytöksessäni pintaan taas kerran vähemmän kohtelijaita piirteitäni. Selkäreppuni oli sääntöjen mukaan uhkana museon aartelle ja se olisi pitänyt jättää maksulliseen kaappiin, vaikka maksamamme sisäänpääsymaksut olivat hintavia olisi meidän vielä pitänyt maksaa ekstraa reppuni säilytyksestä. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisin roikottanut raskasta reppuani kädessä. Se ei minulle käynyt ja parin henkilökunnan osalta tulleen huomautuksen jälkeen annoin ärtyneenä reppuni miehelleni, joka vei sen Museon kassalle säilytykseen. Ilmeisesti kassaneiti oli luopunut lisämaksun perimisestä huomattuaan ärtymykseni. Välikohtauksen jälkeen aloin tarkkailemaan museon vieraita ja silmiini pisti selkäreput sisällä kulkevien vierailijoiden toisella olkapäällä, ei siis selässä. Nuo toisella olkapäällä roikkuvat selkäreput eivät siis olleet vaarallisia kalliille museon esineille, mutta selässä kannettavat olivat, outoa, no jaa. Lasipöytien keskellä pyöriskeli myös pariskunta isoine lastenvaunuineen, jotka saattoivat yhtä lailla kumota jonkin arvokkaan lasikaapin, mutta kaiketi se minun reppu oli kaikista vaarallisin, sillä se sisälsi Ikeasta ostamiani pohjoismaisia ruokatuotteita, kuten silliä, graavilohta, savuporonlihaa ja lapinleiää ; )

PÄÄSIÄINEN

Tarina 19.


Kevät oli kauneimmillaan, Mandi istutti rairuohoa. Ullakon nurkkakomerosta hän kaivoi pääsiäiskoristeet, tipuja pupuja ja kauniita liinoja, vanhoja aarteita Mandin syntymäkodista..

Mandi palasi muistoissaan aikoihin, jolloin hänen äitisä ja isänsä vielä elivät. Aikaan kun syntymäkoti oli maailman rakkain ja turvallisin paikka. Hän  hypisteli kaiholla vanhoja pääsiäisliinoja. Hän halusi jättää lapsilleen syntymäkotinsa perinteitä, samanlaisia, jotka hän oli itsekin saanut lapsuuden kodistaan. Juhlapyhien tunnelman, lämpimän ja turvallisen. Perinteen, jolla koti koristeltiin aina kunkin juhlapyhän teeman mukaan.

Tänä pääsiäisenä oli myös uutta se oli Prahasta tuotu iso värikäs puinen pääsiäismunakokoelma, sen Mandi asetti vanhaan tuohikoriin. Pojilla oli tapana maalata vesiväreillä pääsiäismunia, mutta nyt maalaus jätettiin väliin.

Noita-akat luutineen lensivät katonrajaan ja tiput ja puput lähtivät seikkilemaan raeruohon sekaan. Molempien poikien pöydille laitettiin värikäs pahvinen pääsiäismunan puolisko. Kiirastorstaista aina pääsiäisen toiseen pyhään asti ”pääsiäiskukko” kävi munimassa yllätyksen molempien munanpuoliskoon.

Tapa tuli Mandin kotoa, silloin ”pääsiäiskukko” muni tyynyn alle. Milloin se muni markkan rahan milloin tikkarin ja kerran tyynyn alta löytyi pieni muistikirja, sellainen johon liimattiin perunalla kauniita muistokuvia ja ystävät ja sukulaiset kirjoittivat siihen runoja käyntinsä muistoiksi. Se samainen kirja oli vieläkin tallessa ullakon aarteitten joukossa.

Mandi muisteli kuinka jännittävää oli aina aamulla herätä ja kurkistaa tyynyn alle. Tämän saman jännityksen tunteen Mandi halusi omien poikiensakin kokevan ja mahdollisesti siirtävän myöhemmin lapsilleen.

Aurinko paistoi, hanget kiilsivät kauniina ja ladut olivat järvellä parhaimmillaan. Pyry, Paavo ja Mandi pakkasivat reppuihinsa mehua ja makkaraa. Perä kanaa he laskivat Sankkoniemen pihasta järvellä oleville laduille ja hiihtivät kohti Reijansaarta. Matkaa Sankkoniemesta Reijansaaren nuotiopaikalle oli noin nelisen kilometriä. Auringon paisteessa matka taittui ilman kiireitä, perillä he paisoivat makkaraa ja nautittivat yhdessöolosta. Ulkoilijoita liikkui paljon keväisellä järvenjäällä ja tällaisenä kauniina päivänä siellä tapasi  myös tuttava perheitä.

Pyry, Paavo ja Mandi viihtyivätkin pääsiäislomapäivät ulkona  hiihdellen tai lasketellen läheisessä lakettelukeskuksessa. Illalla saunan jälkeen he voitelivat auringossa palaneita nenä- ja poskipäitään ja vertailtiin päivän rusketusannoksiaan.

TALVILOMA

Tarina 18.

Pojat ja Lasse olivat sopineet, että he viettävät talviloman Lassen luona Tukholmassa. Koko tavallinen epätavallinen perhe matkusti ensin yhdessä Helsinkiin ja sieltä pojat jatkoivat  matkaa Tukholmaan ja Mandi työmatkalle Prahaan.

Mandi oli päättänyt viettää Prahassa viikonlopun eräänlaisen oman talviloman. Hän sai elää muutaman päivän vain  itselleen. Vapauden tunne oli ihana, ikään kuin hän olisi ollut eri ihminen, se toinen Mandi, joka halusi viettää muutaman päivän vapaata arjen vastuista. Hän nautti siitä, että kukaan ei häntä kysellyt eikä vastaantulijat tunnistaneet.

Mandi vietti päivänsä kierrellen kaunista Prahan vanhaa kaupunkia ja tutustuen  nähtävyyksiin. Hän istuskeli pienissä idyllisissä ravintoloissa nautiskellen paikallisia herkkuja. Iltaisin hän nautti musiikista, kuunnellen ja katsellen oopperaa ja varjoteatteria.

Pojille isän luona asuminen oli uutta ja normaalista poikkeavaa. Isälle poikien läsnäolo antoi uusia kokemuksia, hän eli heidän kanssaan arkea eikä kuten vieraillessaan Suomessa, tapaamiset olivat aina olleet yhtä juhlaa. Lasten kanssa eläminen on vaativaa, eikä sitä viikossa opi, vaan saa ainoastaan pienen tuntuman yksinhuoltajan arjen todellisuudesta. Pojille vieraskieli, tavat, kulttuuri ja asuminen uudessa maassa oli  uutta ja jännittävää.

Lillianilla oli  myös kaksi poikaa. Pyrylle ja Paavolle eri kielellä kommunikointi oli haastavaa ja opettavaista. Onnistumisen kokemukset, kyky tulla toimeen eri kielellä erilaisissa olosuhteissa kasvattivat heidän itseluottamustaan. Lasse oli järjestänyt pojille monipuolista ohjelmaa. He kiertelivät  Tukholmaa ja kävivät ostoksilla ja tutustuivat tärkeimpiin nähtävyyksiin. Kuninkaan linnan portilla he olivat nähneet vilauksen kuninkaallisista ja se olikin ollut sen päivän kohokohta.
 

Loma loppui ja arkeen paluu tapahtui Helsinki-Vantaa lentokentän ulkomaan terminaalissa, jossa epätavallinen tavallinen perhe taas kohtasi toisensa. Keskustelu ryöppyili sinne sun tänne sillä kaikki kolme puhuivat innoissaan uusista kokemuksistaan suorastaan toinen toistensa päälle.

Lentomatka kotiin alkoi  ja kun kone vihdoin laskeutui kaartaen Sankkoniemen yli kotikentälle, Pyryn, Paavon ja Mandinkin nenä oli kiinni lentokoneen ikkunassa ja porukalla he vilkuttivat lumiselle laiturille ja haltiakuuselle, heippa täältä tullaan. Maailmalla on kiva käväistä, mutta kotiin paluu on juhlaa ja Sankkoniemi on kertakaikkiaan maailman paras paikka.

TALVEN ÄÄNET

Tarina 17.

Vuosi oli vaihtunut ja juhlapyhät takana. Edessä oli työntäyteiset viikot, vanhat ihmiset kutsuivat loppiaisen jälkeistä pimeää aikaa härkäviikoiksi.  Talven sininen harmaus oli käsin kosketeltavaa. Kun katseli pitsikuistilta järvelle ei näkymää olisi järveksi uskonut vaan kumpuilevaksi lumikentäksi.

Haltiakuusikin oli saanut vahvan lumipeitteen oksilleen. Varoitukseksi vierailijoille kerrottiin, että jos haltiakuusi ei pitänyt rannalla hiippailevasta se pudottaa tupsauttaa lumet oksiltaan kulkijan niskaa. Koivut ja rannan suuri haapa hohtivat hopeisen valkoisena öisen kuun valossa.

Pyryn ja Paavon päivät rytmittyivät koulun mukaan. Mandi työ oli matkustamista, mutta ja vapaat hän vietti poikiensa kanssa Sankkoniemessa talvisten harrastusten parissa, luistellen ja hiihdellen jäällä ja välillä läheisessä hiihtokeskuksessa lasketellen. Hilppa mummi oli päivittäinen kotiapu.

Eräänä lauantai-iltana Mandi huomasi vanhan koulukaverinsa mökiltä valoa. Mökki sijaitsi Lukisaaressa vasta päätä Sankkoniemeä. Mandi soitti ystävälleen ja ilahtui saadessaan kutsun iltapäiväkahville. Pakkanen oli kireä, joten matkalle varustauduttiin pukeutumalla lämpimästi. Saareen kertyi matkaa pari kilometriä jäätä pitkin.  Pyry laittoi luistimet jalkaansa, Mandi otti potkukelkan, johon Paavo istahti lämpöisen lampaantaljan päälle. Järven jää oli paikoin lumeton ja liukas, hyvä luistella sekä potkutella, mutta välillä kinokset estivät jouhevan etenemisen. Matkanteko oli kuitenkin enemmän hauskaa kuin hankalaa.

Mari vilkutteli vieraille mökkinsä rannalla. Hän oli laittanut myrskylyhdyn palamaan laiturilleen. Lukkisaaren ranta oli jyrkkä ja Mari oli jäädyttänyt rinteeseen liukumäen tyttärilleen. Paavo, Pyry, Milla ja Ida jäivät  laskemaan mäkeä.

Hiukan kauempana rannasta näkyi valkoisia tyroxlevyjä avannon suojana.  Mari esitteli ylpeänä Mandille omaa talvikylpyammettaan. Kyllä sinun kelpaa saunan jälkeen pulikoida ihan omassa avannossa. Meidän rannasta karkaa vesi talveksi ja jos haluaisin avannon se pitäisi tehdä kauas rannasta. Eikä oikein huvita juosta nakuna pitkiä matkoja kylmällä jäällä. Haluatko kokeilla avantoa, kysyi Mari. Jätetään toiseen kertaan vastasi Mandi.

Kahvi oli katettu ja lapsetkin tulivat sisään lämpimälle kaakaolle. Jutustelun ja lämpimän juoman jälkeen alkoi kotimatka. Ilta oli jo langettanut hämärän harmauden ja pakkanen oli kiristynyt. Mandi työnsi potkuria, jossa väsynyt Paavo istui, Pyry luisteli potkurin vierellä välilä Mandin olkapäästä pidellen ja potkurin vauhtia hyödyntäen. Oli hiljaista vain talven äänet jymisivät jykevänä järven selällä.

Kiristyvän pakkasen  aiheuttama jään halkeilu ja pauke kuulosti pahan enteiseltä. Välillä jään ritinä ja halkeilu näkyi railoina potkurin vierellä, edessä ja takana, tuntui, että jäämassa voisi nousta pystyyn millä hetkellä hyvänsä. Pyry luisteli Mandin oikealle puolelle ja otti tukevammin kiinni Mandin kädestä ja sanoi hiljaa, nämä ovat talven ääniä, niinhän äiti. Niin ovat talven kylmiä voimakkaita ääniä, jotka ovat  kuin taikarummun kuminaa jopa pelottavaa pauketta, mutta ei niin peloittavia kuin syksyn äänet vai oliko se nyt toisinpäin?

Epätavallinen tavallinen perhe oli vihdoin kotona ja talven äänet jatkoivat paukutteluina talon nurkissa, mutta ne eivät peloittaneet enää. Valkoinen jänis juosta vilisti rantaa pitkin ja kuu ukko hymyili tähtikirkkaalla taivaalla.

VUOSI VAIHTUU

Tarina 16

Joulun pyhät olivat takana. Oli aika valmistautua uuden vuoden vastaanottoon. Pyry, Paavo ja Lasse kävivät uuden vuoden aatto aamuna ostamassa ilotulitusraketteja kaupungilta. Samalla reissulla he ostivat tinaa ja tinakauhoja sekä ruokaa patonkia, nakkeja, perunasalaattia, salaatti tarpeita ja paljon limpsaa. Mandi oli työmatkalla ja palasi uuden vuoden aaton päiväkoneella kotiin. Lassen loma oli lopussa ja hän matkusti pois samalla koneella, Mandi hyvästeli Lassen lentokentällä.

Mandi asteli pihapolkua pirttiä kohti ja katseli hymyillen kun pojat huiskivat rannalla lumilapioiden kanssa.
-Mitäs te siellä? hän huusi.
-Moi, teemme raketeille ampumisvalleja.- Paavo vastasi.

Niinpä tietysti ajatteli Mandi. Päivä oli kirkas ja raketit tulisivat illalla näkymään hyvin ja kauas. Kaupungin rannastakin ammuttavat raketiti näkyisivät kirkkaina tänne niemelle asti.

Ahtoset saapuivat illan jo hämärtyessä.Takkahuoneen isossa takassa paloi kuivia koivuhalkoja ritisten. Takka levitti pehmeää lämpöä tummenevaan iltaan. Pyry, Hanne, Lauri ja Paavo juoksivat rannan ja pirtin väliä. Heidän oli vaikea odottaa kello kuutta, jolloin saisi aloittaa rakettien ampumisen.

Kello löi vihdoin kuusi -Nyt lapset, antakaa palaa,- Mandi huudahti.

Jukka meni valvomaan rakettien ammuntaa. Voi sitä riemua, rätinää, huutoa ja kikatusta, joka taas niemellä kaikui. Sää oli lauha, lapaset kastuivat nuoskalumessa, joten  lapset kävivät välillä lämmittelemässä käsiään takkahuoneessa. He vaihtoivat märät lapaset takan reunalla odottaviin kuiviin ja sitten taas mentiin.

Jussi pani saunan lämpenemään ja naiset touhusivat keittiössä ja kattoivat ruokahuoneen pöydän. Kaunis kolmihaara kynttelikkö antoi tunnelmaa juhlakattaukseen. Mandi katseli haikeana kynttelikköä se oli muisto hänen lapsuuden kodistaan. Silloinkin juhlittiin, heitettiin hyvästit menneelle vuodelle ja otettiin rakettien räiskeessä uusi vuosi vastaan.

Kun lapset olivat saaneet paukuteltua lähes kaikki  rakettinsa taivaan tuuliin he juoksivat pirttiin. Eva, Hanna ja Mandi lähtivät saunaan nauttimaan vuoden viimeisistä löylyistä. Reino ukin kesällä tekemät saunavastat tuoksuivat suloiselta suvelta talvi illassa. Naiset istuskelivat saunan kuistilla vilvoittelemassa ja siirtyivät kylmän ajamana takaisin saunan lämpimään ja lopuksi takkahuoneeseen pukeutumaan.

Tyttöjen jälkeen oli miesväen vuoro. Rannalta kuului poikien kirkumista kun he kieriskelivät löylyjen välillä lumihangessa. Rannalle oli sytytetty kaksi jätkänkynttilää, jotka valaisivat koko niemen.

Saunasta saapui nälkäinen joukko puhtaita poikia. Kylpemisestä oli vuosien saatossa tullut tapa ottaa uusi vuosi vastaan saunapuhtaina.

Ketään ei tarvinnut erikoisemmin kutsua syömään, nakit, lihapullat, salaatit ja limut alkoivat hävitä nälkäisiin suihin. Ilta kului iloisesti seurustellessa,  lähestyttiin keskiyötä. Talonväki ja vieraat laittoivat  lämmintä päälle ja riensivät rantaan katsomaan kaupungilta ammuttavaa ilotulitusta. Sankkoniemi sijaitsi niin hyvällä katselu paikalla, että kaupunkiin asti ei tarvinnut lähteä.

Pojatkin ampuivat säästämänsä viimeiset raketit. Aikuisilla oli kuohuviiniä laseissään, he kohottivat maljan uudelle vuodelle samalla kun kello löi kaksitoista.

Hyvää uutta vuotta, hyvää uutta vuotta, kuului vuoron perään jokaisen suusta.

Paukkeen ja räiskeen jälkeen valettiin tinat takan hiilloksella. Peltiämpäriin oli laitettu lunta ja sinne kuuma tina pudotettiin. Ensin tinansa valoivat Pyry, Paavo ja Lauri, sitten Mandi, Eva ja Hanne sekä lopuksi Jussi.

Kukin kaivoi vuorollaan ämpäristä lumen seasta tina möykkynsä. Möykyn varjokuvia katseltiin kynttilän valossa ja pohdiskeltiin mitä uusi vuosi toisi kullekin tina ennusteen mukaan. Hyvää tuntui kaikille olevan luvassa ja rahaakin, siihen olikin mukava lopettaa juhliminen. Väsymys alkoi vetää vuoron perään haukotukseen kunkin juhlijan suun, oli aika mennä nukkumaan. Päiväpuolen pirtin lattialle oli tehty siskonpetejä.

Kuun kuikatessa sisälle pirttiin se kuuli monen unen tuhinan.

JOULUAATTO

 Tarina 15.

Jouluaatto aamuna pojat  päättivät yllättää äidin, he keittivät aamukahvin valmiiksi ja herättivät hänet. Ihana tuoreen kahvin tuoksu leijaili yläkertaan.  Mandi vilkaisi ulos, yön aikana oli pakkanen lauhtunut ja hentoja lumihiutaleita satoi maahan.


Aamiaisen jälkeen, portaiden pielessä sisään vientiä odottava kuusi kannettiin pirttiin. Mandi  laittoi sähkökynttilät kuusen oksille, jonka jälkeen oli poikien vuoro koristella se. Joka joulu kuusi näytti paremmalta kuin edellisenä jouluna, niin nytkin.

Pojat lähtivät jäälle luistelemaan, Reino ukki oli kolannut sinne alueen juuri sitä varten. Mandi lähti myös ulos hän käveli kauemmaksi rannasta, porasi kairalla avannon jäähän, pumppasi vettä  avannosta isoon saaviin ja veti vesisaavin  kelkalla  rantasaunaan.

Keskipäivällä Mandi ja pojat veivät kynttilöitä ja kukkasia Mandin vanhempiensa ja iso vanhempien haudoille. Samalla reissulla pistäydyttiin kauppatorilla kuuntelemassa joulurauhan julistus. Kun perhe palasi kotiin he söivät riisipuuroa johon Mandi oli piilottanut kolme mantelia. Hän annosteli puuron siten, että jokainen sai oman onnen mantelinsa.

Pojat alkoivat olla levottomia ja se tiesi sitä, että oli aika lähteä mummolaan aatto iltaa viettämään.

Osa joululahjoista jätettiin kuusen alle ja osa otettiin mukaan. Kun joulupukin vierailu läheni, Reino ukki hävisi ulos, milloin katsomaan oliko joulupukki jo pihalla ja tarvitsiko mahdollisesti apua tai hän lähti hakemaan ladosta heiniä joulupukin porolle. Reino ukki ei koskaan ehtinyt tavata joulupukkia koska jokin pulma, joka hänen piti ratkaista ulkona vei tuon vierailun ajan.

Sama leikki toistui vuodesta toiseen ja aina se oli yhtä hauskaa. Vanhemmat jännittivät milloin heidän lapsensa oivaltaisivat joulupukki leikin juonen, tänä jouluna vai tulevana. Pari joulua aiemmin Paavolle paljastui joulupukki leikin salat. Tänä jouluna hän lohdutti Lassen sisaren pientä tytärtä, joka itki. -Älä itke Liisa, sehän on ukki, ihan tosi se on ukki,- vakuutteli Paavo. Pyry taas leikki uskottavasti joka vuosi joulupukki sadun loppuun.

Ilta oli jo laskeutunut kun Mandi, pojat ja Lasse palasivat Sankkoniemeen. Joulusaunan jälkeen oli vuorossa  illallinen. Ruokailun jälkeen avattiin loput kuusen alle jätetyt lahja paketit. Aatto ilta kului leppoisasti seurustellen oltiin vain yhdessä, tämä entinen perhe, ihasteltiin saatuja joululahjoja ja nautittiin lämmintä glögiä.

Mandi ja Lasse jutustelivat pirtissä. Oli aika vaihtaa mielipiteitä poikien kehityksestä ja koulun käynnistä sekä suunnitella tulevaa vuotta, lomien vietto tapoja ja molempien toiveita niiden ajan kohdista.

Kun Lasse lähti kotiinsa, Mandi teki itelleen hunajatotin ja istuutui kuistille ihailemaan piha kuusen joulu valojen tuiketta. Siinä istuessaan hän huomasi kuinka valojen tuike alkoi kadota pimeyteen, eikä ihme sillä Sankkoniemen ylle oli levittäytynyt sakea lumipyry.