Menneisyyden haikuja

Sunnuntaipäivän ratoksi olen selaillut läpi vanhoja kansioitani.

Kokosin kirjoittamiani rakkausrunoja. Rakkausrunothan kertovat kaipuusta ja ovat yleensä yksipuolisia huokailuja, joilla ihminen pyrkii selvittelemään ahdistusta vastakaijuttomasta rakkaudesta.

Aika aikaansa kutakin.

Haaveilija

Ikävä

Jos jättäisin sinut, hyväksyisitkö sinä sen,
vai olisitko kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Et sinä voi elää ilman minua, kuolisit henkiseen ikävään.
Minä kirjoitan ikävästäni sinuun, sinä elät ikävästäsi minuun.
Kumpi meistä elää.

Kuolemani

Odotin sinua luokseni, löysin kirjeesi kynnykseltä,
voimakkaan, repivän rakkauskirjeen.
Hajosin pisaroiksi kyynelten mereen.
Meidän on pakko erota, emme voi jatkaa, emme
vaikka meillä on samanlaiset sielut.

Unet

Tulit uneeni otit minua kädestä ja sanoit,
 ”Kukaan ei voi vahingoittaa sinua”.
Kuitenkin sinä olet jättänyt minuun enemmän arpia, kuin kukaan toinen.
Tulit uneeni ja sanoit
”Älä pelkää olet turvassa sylissäni”.
Kuitenkin kun minä pelkään, sinun sylisi on liian kaukana.
 Tulet uneeni, sinä se olet, minä tiedän sen.


Villihevonen

Villihevonen tulisielu mustangi, kuinka ylväs ja komea.
Ei se vielä mitään, sielusi on upeampi, hyvä ja hellä.
Olen saanut sinut vangittua omaan sieluuni, et ole enää vapaa.
Vastustelet, mutta et enää kauaa, laukkaat jo ympyrää.

Kuvassa ei ole rakkauteni mustangi
vaan Petzen esikoistytär Marco hevosensa kanssa

Matkalla tuntemattomaan

Sinä haluat sukeltaa kanssasi alitajunnan syviin vesiin,
jos hukumme, hukumme yhdessä,
pidämme toisistamme lujasti kiinni.
Minä luotan sinuun, puristan kädestäsi enkä pelkää.

Elämän virran pyörteissä, takerrumme toisiimme.
Emmekä päästä irti, emmehän.
Jos uskomme ja luotamme toisiimme, onnistumme.
Minä haluan hypätä kanssani tuntemattomaan.

Kesällä 2005

Ikäeromme 

Ikäero, mitä se tarkoittaa?
Jos kuolisin nyt   
minusta jäisi sinulle kaunis muisto.
Kun olisit vanhus, kaipaisit minua,
koska olin niin kaunis.

Emme jatkaneet, pelkäsimmekö?
Etkö uskonut rakkauteesi?
Enkö pystynyt vanhenemaan rinnallani?
Olivatko mielikuvamme tulevasta mahdottomia?

En ajattele enää sinua.
Löysin ikäiseni, elämme käsi kädessä,
jaamme samojen vuosikymmenten muistoja.

Vanhenetko sinä arvokkaasti?
Onko rakastettusi rinnallasi kun olet hauras?
Istututko ilta auringossa onnellisena?

Ikäerot mitä ne ovat?
Ne ovat parisuhteen kompastuskiviä,
vain harva pystyy ylittämään ne onnistuneesti
elämän loppuun asti. Pystyt siihen tänään,
mutta enkä miten onnistut huomenna.





Susihukka

Miksi kiltti Punahilkka joutuu aina yhä uudestaan susihukkasten piiritykseen?
No, tietenkin siksi kun Punahilkkaa kiinnostavat nuo erotiikkaa uhkuvat ketkut.

Treffien sivulla minulla oli tämä lause, joka aiheutti runsaasti kiinnostusta. Mitä tarkoitat? Tarkoitan juuri sitä mitä kirjoitan. Ei minua ole koskaan keskinkertaisuudet kiinnostaneet. Miehen pitää olla massasta poikkeava, erilainen, itsevarma. Verbaalisti lahjakas. Minä kirjoitan hän puhukoon, ei kahta kukkoa samalla tunkiolla tarvita.

Ja jos ketkulla sattuu olemaan vielä jotain kiiltävää esim. auringossa kimalteleva suuri kuutioinen moottoripyörä, on tämän harakan kultakätköt sekaisin.

No, joopatijoo

Nyt on käynyt niin ihanasti, että Punahilkka on joutunut Ison Pahan Suden vangiksi hämärään luolaan Suzukia kiillottamaan. Enkä minä halua rimpuilla vastaan vaan opettelen olemaan suden ehdoilla, sitä paitsi susikin joutuu luopumaan joistakin aikaisemmista oikeuksistaan. Toistaiseksi kaikki hyvin, olemme käpertyneet toisiimme ja olemme höperön onnellisia.

 Taiteilija

Saat sieluni elämään, maalaat kasvoni.
Vain sinä osaat löytää tyhjyyden hymyni takaa.
Olet taiteilija, sinä vaistoat vajavaisuuteni.
Olemme taiteilijoita, ymmärrämme toisiamme.

Etsit, tuhoat itsesi, miksi taiteilija, miksi  juot.
Miksi juot itsesi turtaan, pois elämästä.
En jaksa uskoa sinuun en kestä katsoa,
en nähdä sinun tuhoasi. Nerot ovat hulluja.

Miksi kaikki kauniit sielut tuhoutuu.
kuka on antanut sen käskyn,
Miksi hyvät polkeutuu jalkoihin.
Miksi nerot ovat heikkoja, miksi.

Taiteilija olen ystäväsi, olen aina ystäväsi.
Rakastin sinua omalla oudolla tavallani.
Nyt minun on jätettävä sinut.
Anna anteeksi.

Menneen vankina



Olen jo kauan sitten löytänyt hänet.
Emme lopeta pakoamme toisistamme.
Yritämme irtautua,  etsimme ulospääsyä, turhaan.
Olen sinussa kiinni, rakastan sinua.
Sinäkin rakastat minua.
Antakaa anteeksi Taiteilija ja Susihukka,
yritin vain unohtaa hänet.




Kirjoitin ylläolevat runot vuosina 2005 - 2006.



Tänään en enää haikuile menneen perään.



Peter Panille.

Tähdet tanssivat yöntummissa silmissäsi.
Kuun kimalle jo laskeutunut hiuksillesi.
Sydämesi, täynnä elämän kultahippusia.
Voimakas tahtosi kiveä ja myrskytuulta.
rakkautesi hellää ja lämmintä.


Mandi 16.6.2007

.

Mandi 3.2.2013

Kalaherra ja rapuneito

Rapuneito kesällä 2005

Sinä keväänä tulvavesi nousi todella korkealle. Niin korkealle, että suolammessa asustanut ahvenen körmy pääsi uimaan ojaa myöten Sankkolahden avariin vesiin. Avara ja puhdas vesi häikäisi ahvenen silmiä. Sankkolahden rannalla olevat lukuisat koukut ja katiskat hidastivat ahvenen matkaa ne kiilsivät houkuttelevasti auringon säteiden osuessa niihin.

Sitä miksi kalaherra oli omaan suolampeen ajautunut, sitä hän ei ymmärtänyt. Suolammesta ulos päästessään hän hullaantui onnesta ymmärtäessään, että elämää oli suolammen ulkopuolellakin.

Katiskoja ja koukkuja ei kalaherra ollut ennen nähnyt ja ne pelottivat, mutta samalla ne kiehtoivat häntä. Hän kurkisteli katiskoihin ja nyki koukkuja, jotka ponnahtelivat pintaan ikään kuin kiusatakseen kalaherraa. Eräässä katiskassa kalaherra huomasi liikehdintää. Hän näki kauniin rapuneitosen, joka oli uinut loukkuun. Mitään niin yksinäistä ja avutonta, kalaherra ei ollut aiemmin tavannut ja kun heidän katseensa kohtasivat, olivat molemmat ymmällä ja heitä ujostutti.

Kalaherra kiersi katiskaa ja löysi lopulta katiskan sisään uinti aukon, jonka kautta hän ohjasi rapuneitosen hellästi vapauteen. Rapuneitonen oli hyvin onnellinen päästessään pois vankeudesta, jossa hän oli jo kauan takaperin ympyrää uinut. Rapuneitonen katsoi kalaherran silmiin ja hupsis, jossain sisällä tuntui oudolta. Rapuneitikin halusi napata kalaherraa pyrstöstä kiinni, eikä päästäisi irti.

Kalaherra ja rapuneito alkoivat kiintyä toisiinsa. He olivat sopivasti samanlaisia ja vastapainoisesti sopivasti erilaisia. Rapuneito ei osannut varovaisuudestaan huolimatta estää väistämätöntä ja hän rakastui tuohon hiukan omituisesti käyttäytyvään kalaherraan. Kalaherra nimittäin poistui tuo tuosta ja ui takaisin suolampeensa piiloutui kivenkoloonsa, eikä ottanut yhteyttä moneen päivään rapuneitoon.

Rapuneito tiesi, että kalaherralla oli perhe suolammessa. Hänen yksi poikasista oli uimataidoton ja liekkö siksi perheensä suolampeen vienyt. Olisi perhe varmaan mieluummin elänyt valoisassa
rantavedessä, mutta kalaherra ei jostain syystä hyväksynyt elämän hänelle antamaa ylimääräistä taakkaa uimataidottoman poikasen muodossa.

Kalaherralla oli perhe suolammessa.

Rapuneito yritti kaikkensa olla rehellinen ystävä kalaherralle. Rapuneito antoi kesän aikana omiin kokemuksiinsa perustuvia hyviä neuvoja, jotta kalaherra saisi perhe-elämäänsä korjattua. Rapuneito tiesi, että naispuoliset vedenelävät olivat hyväksyvämpiä elämän epäoikeudenmukaisuuksia kohtaan kuin miessukuiset. Olihan hän itsekin kasvattanut katraan jälkeläisiä yksin. Hän oli löytänyt onnellisen elämän vaikka joutuikin yksin huoltamaan saksettomasta jälkeläisestään. Hän kertoi kuinka elämä joenmutkassa oli palannut rauhalliseksi ja tasapainoiseksi, rapuherran pakattua saksensa ja muutettua toiseen kivenkoloon.

Rapuneitokin oli valmistautunut jättämään rakastamansa kalaherran jos hän vain tietäisi, että tämä olisi onnellinen. Rapuneito oli koko suhteen ajan uinut kalaherran tahdon mukaan. Kalaherra ei kuitenkaan huomannut tai ei halunnut huomata omassa käytöksessään rapuneitoa kohtaan mitään loukkaavaa. Rapuneito alkoi surra suhdetta ja oli usein onneton. Hän kirjoitti kirjeen, jossa hän yritti kertoa, mikä oli kalaherran elämän heittänyt suolampeen. Kirje oli omalla tavallaan raadollinen. Rapuneidon tarkoitus oli avata kalaherran silmät katselemaan ongelmaansa kipeästä näkökulmasta, hyväksymisestä.  Kalaherra oli usein väsynyt ja hänen mustat silmänalusensa kertoivat hänen suhteellisen yksin kantamaansa velvollisuuksien ja syyllisyyden taakkaa.

Syksy saapui ja järven vesi karkasi alajuoksulle laskien tulvaveden normaaliin tasoon. Sankkolahtea ja suolampea yhdistävän ojan vesi kuivui. Rapuneiti yritti epätoivoisesti tarpoa suolampea kohti, mutta hänen voimansa eivät riittäneet ja hän joutui palamaan Sankkolahdelle.  Elämä palasi ennalleen ja rapuneito touhuili omia jokapäiväisiä askareitaan Sankkoniemen rantavesissä.

Rapuneito katseli haikeana
onnellisten ihmisten tanssia laiturilla.

Eräänä loppusyksyn yönä rapuneito katseli haikeana onnellisten ihmisten tanssia laiturilla tähtien valossa ja muisteli kesää. Hän näki kauniin tähdenlennon, heitti sille toivomuksen ja hymyili.
Juuri tuona samaisena yönä kalaherra uiskenteli suolammen pintavedessä, johon kuu loi kauniin valokiilan. Kalaherra ihasteli tähtien loistoa ja huomasi läntisellä taivaanrannalla kirkkaan tähdenlennon. Toivoiko kalaherra jotain, kyllä hän toivoi, huokaisi ja sukelsi syvyyksiin.



Tarinan taustana kesä 2005

Mandi