Kevät keikkuen tulevi

Iltapäivä mökillä.

Ajoin varovasti kallionrinteeltä rantaan kaartuvaa tietä kohti kesämökkiäni. Tie oli sohjoinen ja joiltakin osin jäinen. Kun saavuin pihaan, silmieni eteen aukesi uskomaton näky.

Helmikuun 26 päivä ei lunta nimeksikään ja vastapäisen rannan ja mökin välisellä järvialueella oli vettä jään päällä, kuin toukokuussa, huokaisin.

Jossakin oli laitettu rantasauna lämpiämään. Ihanan savun tuoksu leijui pihapiiriini. Linnut sirkuttivat puissa, leikkivät kanssani piilosilla oloa. Aurinko lämmitti suloisesti kun istahdin laiturilla olevalle puupenkille. Katselin vanhempaa avioparia, jotka hiihtivät järven jäällä. Nainen tuntui olevan pelokas ja puhua pulputti äänekkäästi koko ajan miehelle heidän edetessä verkkaan eteenpäin.

Otin kameran repustani ja nappailin kuvia sieltä täältä. Kuvasin järvenselkää, pihapiiriä ja itseäni ; ). Koivun lehtien alta kuikisti uuden kevään vihreä alku.

Innostuin siivoamaan puista maahan pudonneita oksia tarkastelin puiden kuntoa. Kolme koivua ehkä pitää poistaa, niistä oli pudonnut lahoja oksia maahan.

Mökin sisällä vedin talviverhot syrjään, annoin auringon astua tupaan. Siivosin hieman jos vaikka joku ilta tulisin ja saunan lämmittäisin. Istuisin laiskanlinnassani, ihailisin Nuasjärveä ja hämärtyvää iltaa.

Ihanaa on uusi kevät.

Mandi 26.2.2014

SYDÄNTALVEN MIETTEITÄ

Talvi on ollut vähäluminen jopa niin, että pystyin tänään 16.2.2014 ajamaan mökin pihaan autolla.

Aikoinaan tie aurattiin säännöllisesti sillä niemellä oli elämää läpi vuoden. Itse lopetin talvikäytön vuonna 2007 kun aloin viettämään keväät Hollannissa. Kun niemen hyvä haltija Lauri möi mökkinsä, seuraelämä lopsahti täysin. Mökkiläiset ovat ikäänkuin käpertyneet koloihinsa. Nyt kohtaan vain laimeita tervehdyksiä naapureilta jos satutaan mökkitiellä kasvotusten. Liekö mökin omistajien keski-iän nousu yli kuuskymppisiksi muuttanut seuraelämän etäisemmäksi. Lasten kirmailuja ei enää niemellä juurikaan kuule.

No, ajat muuttuvat.

Tammikuun puolessa välissä Korpi kylvi pakkasissa ja aurinkokin näyttäytyi useampana päivänä. Kirjasin 13.1 muistiin, vihdoin talvi.

Vuokrasin yhdeksi viikoksi kirpputoripöydän. Joulun alun hyvät myyntiajat olivat ohi. Lisäksi 40 euron parkkisakko nielaisi nekin vähäiset myytituloni jotka kertyi. En tosin ole vielä saanut sakkokirjettä, koska tuohtuneena heitin alkuperäisen parkkipirkon autoon. No, tunnon tuskissani otin yhteyttä parkkivalvontafirmaan, joten he tietävät osoitteen jonne laskun voi lähettää. Ei vain ole vielä tullut joten jännään mitä sanktioita siihen lisätään kun se joskus postiluukusta tipahtaa.

Tammikuu jatkui kauniina ja aurinkoisena joten aloitin kävelylenkit ja ajoin tuon tuosta mökille aurinkoa ihastelemaan. Tein hieman lumitöitä ja sai siten hyötyliikuntaa.

Ystävättäreni soitti tammikuun lopussa pyytäen minua avukseen jäsenlaskutuksia tekemään ja kokouksien tarjoiluja järjestelemään. Se sopi minulle parenmmin kuin hyvin. Aloitin pariviikkoisen työrupeaman. 

Helmikuun alussa tein kuopuksen kanssa sopimuksen, että siivoan hänen yksiönsä ja pesen matot. Palkaksi sovimme, että kuopus vie minut ravintolaa ja tarjoaa minulle pihvipäivällisen juomineen. Perjantaina istuimme kirkonkylän parhaassa pihviravintolassa. Tilasin häränpihvin, pekonia ja kermaperunoita. Ajattelin tilata lasin viiniä, mutta ehdotin kuopukselle, että koska 16 cl viiniä maksaa ravintolassa enempi kuin pullo punaviiniä Alkossa otan ruokajuomaksi vettä. Kotimatkalla pistäydyimme Alkossa, josta poika osti minulle pullon hyvää Chileläistä punkkua. 

Auto piti katsastuttaa joten ajoin sen huoltoon. Vasen etuiskuri oli sopivasti sökö ja oikea jumittunut pakkasessa kiinni. Auto hyppi kuin kenguru. No, viat korjattiin ja sain auton läpi katsastuksesta. Kustannukset jaoimme kuopuksen kanssa puokkiin joten sekin kulureikä saatiin kunnialla paikattua.

Ystävänpäivän iltana päätimme lähteä ulos tuulettumaan. Istuimme ensin Hospodassa ja jatkoimme Paroniin. Tapasimme tuttuja ja pidimme hauskaa. Paronissa sattui omituinen juttu. Tunsin, että olkalaukkuni liikahti ikään kuin joku olisi sitä koskettanut. Siirsin laukun Petzen ja itseni väliin ja kuikkasin, että rahapussukkani oli laukun pohjalla. En kuitenkaan huomannut, että oranssi kaulahuivini, jonka olin sitonut laukun hihnaan oli kadonnut.Vasta kun olimme ulkona hyvästellessämme ystävämme huomasin, että huivini on kadonnut. Palasin sisään ja kysyin baarimestarilta olisiko hän nähnyt huiviani. Ei ollut, mutta hän kehoitti kysymään seuraavana päivänä josko huivi olisi löytynyt. Kotona tarkistin, että rahapussissa olleet korttini olivat tallessa, olivat ne, mutta laukun sivutaskuun oli ilmestynyt paperipala, jossa oli miehen nimi ja puhelinnumero. Jaa, salainen ihailijani ilmeisesti otti huivin ja odottaa yhteyden ottoa. Toivottavasti ei pitkästy odottamaan.

Lunta on satanut viikonloppuna hieman lisää.

Odotan kesää ja valoisia öitä, mutta ennen juhannusta matkustamme New Yorkiin, missä aijomme nauttia täysin siemauksin elämästä Manhattanilla ja Long Islandilla sekä juhlia Petzen syntymäpäivää.

Joskus hirvittää ajatella, että emme lähdekään tänä keväänä Hollantiin.

Mandi 16.2.2014