Hollannissa pyöräilijät ovat maanteiden kuninkaita. Pyöräilijöille on omat tarkasti rajatut kaistat, joita kävelijän on syytä varoa. Pyöräilykypäriä ei käytetä joten pyöräily on ainakin ulkomaalaisen silmissä uhkarohkeaa riskinottoa. Perheet huristelevat ohi, kaikkein pienimmät istuvat isän tai äidin pyörän etupuolen tai takaosan lisäistuimissa tai isoissa maitokärryä muistuttavissa laatikoissa pyörän etupuolella.
Jos satut vaikkapa vahingossa eksymään pyörätien puolelle varo, voit saada nyrkin kylkeesi, näin kävi minulle. Katselimme kävelytien vieressä olevia tienviittoja, olimme valitsemassa suuntaa minne päin lähtisimme kävelemään. Petze näki vanhemman pariskunnan tulevan pyörillään kovaa vauhtia pyörätietä pitkin kohti minua, ja varoitti. Siirryin syrjään kävelytien ja pyörätien reunaan, se ei ilmeisesti riittänyt miehelle ja hänen vaimolleen vaikka heillä oli riittävästi tilaa ohittaa minut. Mies löi kiukuksissaan minua nyrkillä kylkeen ja huusi jotein peräänsä. Suutuin ja heitin muutaman äänekkään suomenkielisen kirosanan ukon perään.
Kaupunkien ja kylien keskustoissa kävelijöille varatuista noin vajaan metrin suojateistä on tehty sisäänheittotiloja ravintoloille ja kaupoille. Ravintoloiden eteen on pystytetty aurinkoterasseja, kauppojen eteen mainoskylttejä ja tietty pyörille ja mopoille parkkipaikkoja. Ainut kävelijän mahdollisuus ohittaa terassit, ja kävelytielle parkkeeratut kulkuvälineet on käyttää pyörä-, tai autotietä. Tottumattomalle se on puikkelehtimista henkensä edestä polkupyörien, mopojen ja autojen seassa.
Kännykkä pyöräilijän kädessä on myös omituinen yhdistelmä ajoturvallisuutta. Olimme matkalla bussipysäkille, nuori neito pyöräili vastaamme leveällä kävelijöille ja pyöräilijöille varatulla yhteisellä suojatiellä. Hän oli keskittynyt tekstiviestin kirjoittamiseen, eikä katsonut lainkaan eteensä. Hän olisi ajatut suoraan päällemme jos emme olisi viime hetkessä hihkaisseet tytölle varoitusta.
Kaiken ärtymykseni keskellä ihailen sitä taitoa millä pyöräilijät selviävät ihmisvilinässä. Pyöränsarvet vääntyvät oikealta vasemalle sitä mukaan kuin esteitä tiellä ilmenee. Pyöränsarvien veivaaminen ei kuitenkaan ole taitolaji, jonka itse haluaisin hallita. No jaa, olemme joskus suunnitelleet polkupyörien hankkimista, mutta tiedä häntä toteutuuko suunnitelmamme, ehkäpä hankimmekin kolmipyöräiset mopot tai rollaattorit.
Autot täällä ovat mielestäni myös jonkin sortin turhakkeita, mutta jos ihmiset tykkäävät viettää aamuisin ja iltapäivisin aikaansa pääteiden autojonoissa, niin mikäpäs hänessä. Työtehtävät on tietty hoidettava autoilla ahtaillakin kaduilla. Omakotialueilla autot ovat usein parkkeerattu kävelyteille talojen eteen. Autotalleja kyllä on, mutta niitä käytetään mm. varastoina. Tuttavamme autotalli on muunnettu puutarhan aurinkoterassin jatkeeksi, eräänlaiseksi suojaksi sateen yllättäessä.
Esikoiseni sanoisi tekstini lukiessaan, että voi äiti riepu, sinä et tiedä mitään liikenneruuhkista, polkupyöräsumista tai mopojen mitä erilaisimmista käyttötavoista. Niin, en ehkä siinä määrin kuin esikoiseni sillä hän seikkaili viime vuonna Indonesiassa. Paikalliseen tapaan hän ajeli skootterilla.
Nuorena sitä uskaltaa kokeilla yhtä sun toista, minullakin oli mopo ja myöhemmin moottoripyörä, mutta enää en uskaltaisi riskeerata terveyttäni moisilla menopeleillä. Ei silti, hiljaa kävellessäkin voi kompuroida ja katkoa luitaan epätasaisilla laattakivikaduilla.
Vierailimme Amsterdamissa 3.4. Valokuva on otettu Amsterdamin keskusrautatieaseman pyöräparkista. Luonnollisesti vai pieni osa pyräparkkista mahtuu yhteen kuvakulmaan.
Vietimme päivän Heritage Amsterdam museossa, jossa oli esillä Pietarista lainattuja kuuluisien hollantilaisten kuvataiteilijoiden Rubensin, Van Dyckin ja Jordaensin maalauksia.
Matkalla takaisin rautatieasemalle piipahdimme viinilasillisilla lempparimme Cotton Clubilla terasilla. Ravintolan nimikilpi oli uusittavana, mutta jo uusitussa markiisissa komeili iloksemme Finladia vodkan mainos ; )
.jpg)
.jpg)