KAIKILLA AISTEILLA

Hollanti on kaunis maa, hollantilaiset  ystäväni ovat luovuutta pursuavia ihmisiä. Taide-, matka- ja makuelämykset rikastuttavat kokemuksiani. Kokonaisvaltaiset aistinautinnot herättävät eloon luovat jo ehkä harmaantuneet aivosoluni.

Matkapäiväkirjastani.

Perjantaina 16.9 kello 15.58 nousimme rauhallisesta Heemstedestä Amsterdamiin menevään junaan. Olimme menossa viettämään iltaa mieheni veljen ja hänen vaimonsa kanssa. Saavuimme Amsterdam Centraal Stationille, josta sukelsimme tiellä mutkittelevan ihmismassan sekaan.Kuin muurahaiset etenimme hitaasti Haarlemmerweigia pitkin kohti Rembrandtpleiniä. Aluksi eteneminen ihmisvilinässä ärsytti meitä, kesän korvessä kärvistelleitä. Vieri vieressä kylki kyljessä tuiki tuntemattomia. Risteykset tukossa autoista, mopoista ja polkupyöristä. Jatkuvaa nakuttavaa ääntä liikennevaloista niiden jakaessa kulkuoikeuksia. Kymmenillä eri kielillä puhuvia ihmsiä ympärillämme. Pukeutumisesta saattoi arvuutella ohi kiirehtevien kulttuuritaustoja. Oppivaisia kun olemme, kohta pian totuimme ja olimme yhtä ympärillämme vellovan ihmismassan kanssa.

Ohitimme kymmeniä turistipuoteja, jotka kaikki tarjosivat samoja matkamuistoesineitä ulkomaalaisille. Puisia erivärisiä tulppaaneja, pieniä posliinisia tuulimyllyjä sekä puukenkiä. Ohitimme terasseja, jotka olivat täyttyneet janoisista turisteista tai muuten vain paikallisista hengailijoista. Väistelimme tuon tuosta kiireisiä ja vähemmän kiireisiä shoppailijoita. Pistäydyimme pikaisesti visiitillä Hotel Carltonin eteisaulassa sillä mieheni halusi näyttää minulle entisen opiskeluaikaisen työpaikkansa.



Hotel Carlton



Saavuimme taiteilijoiden suosimalle kauniille Rembrandtpleinille.



Rembladtplein 



Olimme tehneet treffit Cafe Schilleriin. Astuimme sisään ravintolaan, jossa meitä jo odotettiin. Cafe Schiller oli erikoinen yhdistelmä nyky ja vanhaa aikaa. Pikaisesti silmäiltynä se muistutti tavallista pubia, mutta tarkempi silmäys osoitti sen olevan chiqui-ravintola, joka oli kalustettu tyylikkäillä Art Deco kalusteilla, esineillä ja lampuilla. Istuimme isoon nurkkapöytään ja tilasimme lasit viiniä. Seuraamme liittyi vielä mieheni veljen tytär. Ravintola alkoi täyttymään. Siirryimme hovimestarin ohjaamana etukäteen tilaamaamme pienenpään viiden hengen pöytään.

Runsasmuotoinen punertava hiuksinen hovimestari oli pukeutunut nahkaiseen mustaan minihameeseen, pieneen esiliinaan ja vartaloa myötäilevään puseroon. Tiukka vetoketjullinen hamonen muotoili hänen rehevää isohkoa takamusta ja hänen mustissa sukissaan oli muutama tarkoituksellinen silmäpako. Hän oli hyvin ystävällinen ja mukaansa tempaavan vapautunut. Kun hän esitteli minulle ruokalistan sisältöä englanniksi hän polvistui tuolini viereen, laittoin sormensa ristiin ja nosti kyynärpäänsä pöydälle.

Teimme tilauksen siten, että otimme alkuun annoksen kylmää tomaattiyrttikeittoa, jossa oli mustekalapaloja sekä annoksen hanhenmaksapateeta. Alkuruoat, jotka jaoimme keskenämme olivat ikään kuin pääruoan pieniä aperatiivejä.

Mieheni tilasi kanipaistia samoin hänen veljensä Hannes. Corina halusi raakalihapihvin ja Nellylle maistui kala-annos, itse tilasin häränsisäfilepihvin. Ihanan pihvin sainkin ja söin hitaasti nautiskellen. Kanipaisti oli maukasta sekä muutkin ravintolan seurueellemme tarjoamat ruoat. Jälkiruoaksi otimme karamellikohokasta, sitruunasorbettia jotka jaoimme.

Tarjoilijat olivat erikoisia kuten jo mainitsemani hovimestarikin. Yhdellä heistä oli hyvin kalpeaksi tekevä meikkiväri kasvoillaan eikä muuta meikkiä kuin kirkkaan heleän punaisiksi maalatut huulet. Kalpeutta korosti musta pitkä hame, musta pusero ja harmaa esiliina. Hänen olemuksensa muistutti viimevuosisadan aikaista palvelijatarta. Runsasmuotoinen hovimestari hääräili asiakkaiden pöydissä pitäen huolen siitä, että viiniä riitti lasessa ja vieraat olivat tyytyväisiä. Toinen pöytämme tarjoilija oli nuori kaunis neitonen ikäänkuin linnanneito. Kaikilla tarjoilijoilla oli yksi yhteinen tekijä, he käyttivät samaa heleän punaista huulipunaa.

Ravintolan keittiö oli ns. avokeittiö, jossa komeat kokkipojat valmistivat asiakkaiden toiveita.

Ravintolasali oli koko illan täysi. Ulkoterassilla ja baaritiskillä jonotti ihmisiä ruokasalista vapautuville paikoille. En ihmettele lainkaan miksi ravintola oli niin suosittu. Omistaja oli toteuttanut perin erikoisen tavan tarjota huippu hyvää ruokaa viehättävässä kakskytluvun Art Deco miljöössä, ystävällisen ”pikkutuhman” hovimestarin ja ”erikoisesti” ulkonäköään korostavien tarjoilijoiden palvellessa asiakkaita.

Ilta oli lämmin, kuu paistoi lähes täytenä kun poistuimme terassien ja diskovalojen ympäröimältä vilkkaalta Rembrandtin aukiolta. Hyvästelimme ystävämme ja lähdimme hitaasti Kalverstraatia pitkin kohti Amsterdamin central stationia. Ohitimme valaistun Damspleinin, De Dam Stadhuisin (Paleis of the Gueen). Innostuin valokuvaamaan värikylläistä yöllistä Amsterdamia. Kadut olivat jo hiljentyneet, mutta vielä riitti kulkioita. Mieheni opasti nuorta turistipariskuntaa, jotka etsivät hotelliaan.

Central Stationin vastapäätä on vanha jo 1600-luvulta peräisin oleva pub, johon pistäydyimme tyydyttämään janoamme. Nautimme pienet lasiset kylmää olutta. Pubissa oli pohjoismaisia miesturisteja, liekö olleet tanskalaisia, he liehettelivät innokkaasti venäjää keskenään puhuneita naisia. Jätimme öisen Amsterdamin ja nousimme junaan.

Matkamme Amsterdamin sydämeen taiteilijain suosimalle Rembrandtin aukiolle oli mielenkiintoinen tutkimusmatka. Matka, joka oli positiivisesti aistejani stimuloivien ärsykkeiden kokonaisuus.