torstai 21. tammikuuta 2016

Joulu ja Uusi Vuosi uudessa kodissani.









Uusi asuntoni tuntui heti kodilta. Huonekalut löysivät paikkansa pyöriteltyäni niitä ensin viikon verran paikasta toiseen. Parveke on sisäpihalle päin ja sen edessä on iso koivu, joka on hyvä suoja katseilta.




Keittiössä on uudet keittiökoneet, huoneiston lattiat on kauttaaltaan laminaattia. Kylpyhuone on varustettu lattialämmityksellä. Kyllä täällä kelpaa, ajattelin ja sijoittelin tavaroita paikoilleen. Taloyhtiössä on pyykinpesu- ja kuivaushuone, joiden käyttö kuuluu vuokraan samoin kuin vesimaksu.


Olohuoneen sisustin odottamaan joulua.



Baaripöytä, hyllyköineen sopi sievästi uuteen keittiöön


Tietokonepöytä sai paikan makuuhuoneen ikkunan edestä. Kun naputtelen konetta minulla on  näkymä somalle parvekkeelleni.


Joulukuusi sai paikkansa parvekkeelta ja keramiikkatonttu valmistui sopivasti ennen joulua ilahduttamaan meitä karkkikorillaan jota hän vetää perässään.


Esikoinen tuli kotiin ennen joulua ja oli ilonani vajaan viikon. Hänen oli palattava jouluksi töittensä kutsumana Helsinkiin.



Jouluaaton vietimme yhdessä Paulin ja kuopuksen kanssa. Aatto oli yllätyksiä täynnä ei vain iloisia sillä kuopus oli saanut hiuslakkasuihkepullosta jotain silmäänsä ja joutui käymään joulupäivällisen jälkeen sairaalassa. Hän palasi kotiin mustalappu silmällä, sopivasti lahjojen jakoon.







Vanhempieni hautakiven päälle olin tehnyt keramiikkavarpusen.



Tapania vietimme Vincentin, Kaisun ja Emman sekä Paulin lasten kanssa.






Joulu meni. Uusivuosi vaihtui Paulin kanssa kahden. Kävimme torilla katsomassa ilotulitusta. Vuoden viimeisen illan vietimme kodissani. Olin valmistanut pientä purtavaa. Keskiyöllä kello kaksitoista poksautimme kuohuviinipullon korkin auki ja toivotimme toisillemme-

Hyvää Uutta Vuotta 2016.





Vuosi vaihtui. Kymmenes yhteinen vuotemme alkoi.



Miniä piipahti vieraisilla luonani ennen paluutaan Helsinkiin.





Tammikuun teemana on sauvoilla solakaksi..



Mandi 21,1.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Eheytymisen vuosi 2023

Vuosi 2023 aloitti uuden elämänvaiheen. Olin parantunut, mutta lääkkeiden lopettaminen aiheutti tunnemyrskyn ilon ja masennuksen vuoristorad...