maanantai 7. helmikuuta 2011

RAPUJUHLAT

Tarina 11.



Elokuun oli puolivälissä. Illat olivat hämärtyneet ja sopivan lämpöisiä. Oli  aika viettää rapujuhlaa.

Juhla valmistelut aloitettiin hyvissä ajoin päivällä. Grilliterassille kannettiin iso pöytä ja sen ympärille seitsemän tuolia. Pöydälle levitettiin valkea alus liina ja sen päälle värikäs juhlan teemaan sopiva liina. Pihakoivuihin ripustettiin paperilyhtyjä.

Ahtoset tulivat saaresta hyvissä ajoin. Lapset alkoivat kattamaan pöytää. Jokaisen isumapaikan kohdalle pöytään laitettiin rapukaulurit, servetit, isot lautaset ja rapuveitset. Eva sekä Mandi valmistelivat keittiössä tarjoiltavia. Jussille jäi puiden ja veden kanto rantasaunaan sekä saunan lämmitys.Tällainen työnjako oli aina toiminut perheiden välillä.

Ruokalista koostui ravuista, paahtoleivästä sekä salaateista. Lapsille oli varattu myös kotihampurilaisia. Jälki ruuaksi oli luvassa vohveleita mansikkahillolla. Juhlan alkamisajaksi sovittiin hämärän tulo.

Jussi lämmitti rantasaunaa, naiset valmistelivat ruokailua ja lapset koristelivat juhlapaikkaa.
-Serpentiinit kuuluvat vappuun,- valisti Hanne poikia. -Ei kun ne kuuluvat rapujuhlaan,- kapinoivat pojat. -Hyvä on sitten, laitetaan,- myöntyi Hanne.

Kuten arvata voi poikien koristelu oli ylenpalttisen rönsyilevää, eli koko katos oli serpentiininauhojen vallassa. Sauna oli lämminnyt valmiiksi. Eva Mandi ja Hanne kylpivät ensin. Järven vesi oli ihanan lämmintä ja löylyjen välillä tytöt nautiskelivat vedessä pulikoimisesta. Naisten jälkeen oli miesten vuoro.



Hämärä oli jo laskeutunut kun pojat tulivat saunasta ja lyhtyjen kynttilät sytytettiin. Kaikilla oli nälkä, joten pöytään kutsua ei tarvinnut toistaa. Lapset söivät vaihtelevalla innolla rapuja. Laurista oli kivempaa roikotella punaisia rapuja ja pelotella niillä Hannea, joka välillä joutui juoksemaan pitkin rantaa veljeään pakoon. Eva, Jussi ja Mandi nautiskelivat ravuista. He levittivät ravun lihaa paahtoleivälle, lihan päälle he  ripottelivat tillisilppua, sitruunapippuria ja sitruunan mehua. Juomaksi oli varattu limonaadeja sekä aikuisille valkoviiniä. Sormien pesukulhotkin oli muistettu varata jokaiselle juhlijalle. Mandi muisteli, kuinka joskus oli kuullut tarinan, jonka mukaan kokematon rapujuhlija oli juonut sormien pesuveden, luullen sen juotavaksi pöytään asetetun.

Ilta oli mitä parhain ulkojuhlaan. Lyhdyt tuikkivat ja antoivat tunnelmaa pehmeän lämpimään elokuun iltaan. Hyttysiäkään ei enää ollut ei niitä yleensä koskaan Sankkoniemessä haitaksi asti ollut, jokunen inisiä silloin tällöin eksyi paikalle.

Illan lopuksi paistettiin vohveleita.  Mandi paistoi vohvelit keittiössä ja Pyry kantoi niitä pöytään. Keittiön ikkuna oli tarjoilu luukkuna. Ruokailuterassi näet oli siinä keittiön ikkunan alla.



Paavo haukotteli jo siihen malliin, että unimatti oli tulossa. Isommatkin lapset alkoivat väsähtää. Aikuiset jatkoivat iltaa pitkälle yöhön ja iloinen puheensorina ja nauru kaikui taas niemellä kuten niin monesti ennenkin.

On ihana kun on hyviä ystäviä, joiden kanssa viettää tällaisia iltoja, ajatteli Mandi onnellisena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Eheytymisen vuosi 2023

Vuosi 2023 aloitti uuden elämänvaiheen. Olin parantunut, mutta lääkkeiden lopettaminen aiheutti tunnemyrskyn ilon ja masennuksen vuoristorad...