lauantai 5. helmikuuta 2011

ISÄ JA LILLIAN

Tarina 10.

Sää viileni ukkosmyrskyn jälkeen. Ei niin paljoa, että se olisi haitannut auringonottoa. Mandi nautti laiturilla löhöilystä ja sanaristikoiden täyttämisestä sekä siitä, että ei ollut työpaineita tai muita huolia. Hän kohenti asentoaan otti appelsiinimehua ja keskittyi ristikon ratkontaa.

Paavo juoksi laiturille. Mandi kohottautui istumaan.
-Mandi-, sanoi Paavo, -Isä on Suomessa, hän soitti, tulee illalla käymään-

-Tuleeko isä yksin?-
-En tiedä,- vastasi Paavo ja juoksi pois.

Mandi ja Lasse olivat eronneet kun Paavo oli ollut  kolmen vuoden ikäinen. Lasse oli muuttanut Ruotsiin, mutta vietti lomat Suomessa ja piti säännöllisesti yhteyttä poikiinsa.  Hän oli myös säilyttänyt asuntonsa kaupungissa, jotta hänellä olisi paikka johon tulla kun tuli poikiaan katsomaan. Mandi tiesi, että Lassella oli uusi naisystävä, Lillian. Hän ei ollut vielä tavannut naista ja häntä alkoi jännittämään. Loman loppu pilalla, hän ajatteli ja nousi patjalta. Vieraita illaksi, täytyy tarkistaa jääkaappi. Pyry ja Paavo olivat iloisia ja odottivat isäänsä kuin joulupukkia, sillä Lassella oli aina reppu täynnä tuliaisia.

Puhelin soi, Mandi vastasi, soittaja oli Lasse, joka varmisti, että voisivatko he tulla illalla kylään, hän ja Lillian.. -Sopiihan se, tervetuloa,- vastasi  Mandi.

Isän tapaamiset olivat pojille yhtä juhlaa, mutta Mandille ne toivat ylimääräisiä vatsanpuruja.
Avioeron jälkeen Mandi oli päättänyt elää yksin. Hän halusi omistautua lapsilleen ja kasvattaa heidät aikuiseksi, ehkä sitten joskus, hän ajatteli, sitten kun pojat ovat aikuisia ja elävät omillaan hän voisi ajatella uutta suhdetta.

Pyry ja Paavo ryntäsivät ulos kun isän auto kääntyi pihaan. Isä astui ulos autostaan, Paavo kiehnasi tapansa mukaan isänsä ympärillä. Pyry vanhempana käyttäytyi hillitymmin. Mandi vilkaisi vielä pirtin peiliin, sukaisi hiuksiaan, veti henkeä ja astui ulos tuvasta. Lillian nousi autosta. Hän on kaunis nainen ja minua selvästi nuorempi, arvioi Mandi katsellessaan Lassen uutta ystävätärtä. Lasse esitteli naiset toisilleen. Jännitys alkoi hiljalleen laueta, oli aika pyytää vieraat sisään tupaan. Mandi oli valmistanut pientä suolaista purtavaa sekä  keittänyt valmiiksi teetä ja kahvia. Pojat peuhasivat isänsä kimpussa, joten Mandi ja Lillian saivat rauhassa tutustua toisiinsa.

Ilta kului iloisesti. Mandi ja Lillian istuivat pirtissä. Punaviini oli laukaissut molempien jännityksen. Heillä oli paljon samanlaisia ajatuksia ja he tulivat hyvin toimeen keskenään. Pojat olivat isänsä kanssa ulkona rannassa. Pyry kuunteli musiikkia lahjaksi saamastaan korvalappustereoista ja Paavo kokeili uutta radio-ohjattavaa venettään. Lasse toi aina myös karkkeja, taas kerran niin paljon, että ne kestäisivät jouluun asti.

Lillian yllätti Mandin ja antoi hänelle hyvin kauniin viikinkikaulaketjun, sanoen. -Lassen kertoman mukaan olet korvaamaton äiti hänen lapsilleen, parenpaa he eivät olisi voineet koskaan saada-. Mandi hämmentyi ja oli sanaton. Toisaalta häntä ärsytti ja suututti Lillianin ylistys, mutta toisaalta hän tiesi, että Lasse oli rakastanut häntä vilpittömästi aina, omalla tavallaan.

Ilta oli jo pitkällä kun vieraat tekivät lähtöä. Lasse sopi poikien kanssa seuraavan päivän tapaamisesta ja he poistuivat.

Mandi istui yksin pitsikuistille ja katseli järvelle. Pyry kukisti huoneensa ovelta äitiään,  -Mitä sinä ajattelet äiti,- hän kysyi hiljaa ja istahti Mandin viereen. -Omiani vain mietin,- vastasi Mandi. Pyry kietoi kätensä Mandin kaulaan ja sanoi, -Äiti sinä olet kaunis-. Paavokin oli tullut kuistille hän kapusi Mandin syliin ja kuiskasi, -Äiti minä rakastan sinua.-

-Minäkin rakastan teitä molempia enemmän kuin mitään muuta maailmassa.- vastasi Mandi. Siinä istui tämä epätavallinen tavallinen perhe ja katseli toisiinsa nojaten hämärtyvää järvenselkää. Päivä oli ollut pojille yhtä juhlaa, mutta kaiken hulinan keskellä he olivat aistineet jotain, jota he eivät vielä pystyneet ymmärtämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Eheytymisen vuosi 2023

Vuosi 2023 aloitti uuden elämänvaiheen. Olin parantunut, mutta lääkkeiden lopettaminen aiheutti tunnemyrskyn ilon ja masennuksen vuoristorad...