AARRESAARI

 Tarina 3.

Pyry oli oppinut taitavaksi veneilijäksi, johon Paavo ja Mandi luottivat. Pojat olivat aloittaneet tutkimusmatkat lähisaariin.


Sankkoniemeä vastapäätä oli Lukkisaari. Mandin ystävättären perhe oli vuokrannut saaresta mökin ja he viettivät siellä nyt  kesälomaa. Mandilla ja pojilla oli tapana soudella heidän luokseen päiväkahville. He taas veneilivät Sankkoniemeen illanistujaisiin tai muuten vain kuulumisia vaihtamaan.

Ystäväperheen poika Lauri oli Pyryn paras kaveri. Eräänä päivänä kaverukset lähtivät kolmisin veneretkelle. Pyry ohjasi venettä, Paavo ja Lauri tekivät havaintoja ympäristöstä he toimivat ikään kuin kartanlukijoina. 

-Tuo saari näyttää aavemaisen asumattomalta mennäänkö?- Lauri kysyi.
-Tottakai mennään tiedä vaikka siellä olisi aarrekätkö-, tuumi Pyry.

Paavoa vähän arvelutti, mutta ei hän alkanut  vastaankaan panemaan.
- Joo mennään-,  Paavo vastasi epäröiden. Pojat rantautuivat sopivan näköiseen poukamaan. Saari oli autio kalliosaari, jonka rannassa oli tiheää koivikkoa ja ylenpänä  korkeita mäntyjä.

- Hei, löysin polun-, huusi Pyry. Pojat marssivat polkua pitkin ylös pienelle kumpareelle. Kumpareen päällä oli notkelma ja sen pohjalla puulaatikko. Pojat tuijottivat laatikkoa utelijaina.

-Onko se lukittu-,  kysyi Lauri. Pyry potkaisi laatikkoa jolloin kansi hieman vääntyi. -Ei, ei se ole-, vastasi Pyry. Paavo katseli jännittyneenä. - Onko se aarrearkku-? hän kuiskasi hiljaa. -Tiedä häntä, vaikka olisi, avataan varovasti-, sanoi Pyry. Pojat katkaisivat pitkän koivunoksan, jota apuna käyttäen käänsivät laatikon kannen auki. Kuului valtavaa jyrinää. Pojat säikähtivät ääntä ja juoksivat minkä jaloistaan irti saivat polkua pitkin rantaan. Vasta rannassa he huomasivat, että ukkospilvi oli kulkeutunut vastakkaisen niemen päälle ja jyrähdys kuuluikin sieltä.

-Voi turkanen-, tuumi Lauri, -mitä me muka pelätään, höpsis mennään takaisin-. Paavo oli peloissaan ja jo valmis suuntaamaan kohti kotirantaa. Pyry ja Lauri halusivat palata laatikon luo, joten Paavonkin piti seurata isompiaan, ei hän halunnut yksinkään rantaan jäädä. Pyry käveli laatikon luo ja aukaisi sen. - Jaa, tässä on meidän aarteemme, katkennut sulkapallomaila, rikkinäinen sateenvarjo, lastenvaunujen ratas ja hetkinen-, Pyry vaikeni, jotain kiilsi laatikon pohjalla. Se oli kuin olikin jotain aarremaista se oli messinkinen kaulaketju, jossa oli pääkalloriipus.

- Aarre, se on aarre ja se täytyy piilottaa-, innostui Paavo. Mihin ja miten se piilotetaan. Hetken mietittyään pojat keksivät. He palasivat rantaan. Veneessä oli pieni kannellinen matopurkki, jonka sisällön he tyhjentivät pehmeään rannan multamaahan ja toivottivat madoille hyvää päivän jatkoa. Pestyään purkin pojat palasivat laatikon luo. He laittoivat pääkalloriipuksen purkkiin ja kaivoivat aarteelleen kolon kumpareen taakse. Pojat peittivät kätkön koivunoksilla ja risuilla huomaamattoman näköiseksi. Erinomaisen upea äärrekätkö, he iloitsivat  ja riensivät tyytyväisinä takaisin veneelle. Tästä ei sitten puhuta kenellekään, he vannottivat toisiaan. Kotiin palattuaan Paavon posket punottivat ja hän oli levoton eikä hän malttanut olla kertomatta Mandille aarresaari seikkailusta, mutta hän vannotti Mandia.

-Tästä ei sitten puhuta-.
-Ei puhuta-, lupasi Mandi.