Vuoden viimeisenä päivänä

Tammikuu 2010 Oulun potilaskodissa

SAIRAAN IHMEELLINEN MAAILMA

 Vaeltelen sairaana suuren sairaalan ihmeellisessä maailmassa. Kilometreittäin käytäviä, tuhansia ovia, satoja ohi vilahtavia ihmiskasvoja. Lääkäreitä, hoitajia, laitosmiehiä, siivoojia, potilaita, iloisia nuoria opiskelijoita, raskaana olevia naisia.

 En pysty  erottamaan terveistä, vain heikoimmat ne, jotka makaavat paareilla tai etenevät kainalosauvojen varassa sekä ne, jotka joutuvat tukeutumaan vahvempaan käsivarteen. Kaikki sidoksissa toisiinsa, erillään harhailevat yhdistyvät keskenään toimivaksi kokonaisudeksi.

 Miksi olen täällä? Olen kuin labyrintissä pyörivä rotta, koska en tunne olevani sairas, en tunne kuuluvani tänne. En kuuluisikaan jos olisin noudattanut minua hoitaneiden lääkäreiden suosituksia. Sain kuitenkin valita ja valintani johti tänne sairaalan labyranttiin. Mittailen nyt käytäviä muutaman minuutin hoidon takia joka päivä kuukausi eteenpäin. Uskon sen kannattavan pitkässä juoksussa. Kärsivällisyyteni ja riskinottoni poiki henkisen hyvän olon, sain säilyttää kehoni kokonaisena.

 Sädehoito-osaston odotustila. Leppoisaa jutustelua, leikin laskua sairauksien kustannuksella. Oma omituinen maailmasa, jonne terveen ihmisen on lähes mahdoton sisäistyä. Sairaankin on aluksi vaikea löytää tilasta oma paikkansa, olla oikeasti sairas, hyväksyä itsensä syöpäsairaana, olla yksi heistä. Valitsenko penkin erillään vai uskaltaudunko pyöreän pöydän ääreen. Pyöreän pöydän ääressä syntyy keskustelua, tutustuu uusiin ihmisiin, valitsen sen.

 Odotushuoneen istujista näkee kuka on käynyt läpi sairauden vakavamman asteen ja ketkä on päässeet vähemmällä. Peruukki- ja huivipäisiä naisia, joillakin alkava hiussänki, merkki kehon elpymisestä solymyrkkyhoidon jälkeen. Me tukalliset hakeudumme tiedostamattamme toistemme seuraan, saimme lahjan ohittaa solumyrkkyhoidot.

 Takaisin alkuun. Kun ensimmäinen leikkaus poistaa syöpäkasvain rinnastani ei tuottanut tarvittavaa tulosta, minulle esitettiin toista osaleikkausta, mutta suositeltiin koko vasemman rinnan poistoa. Jos olisin valinnut koko rinnan poiston olisin säästynyt sädehoidoilta, sillä imusolmukkeet kainalossani olivat puhtaat. Lääkärini kysyi kun valitsin toisen osaleikkauksen, että onko valintani syy puhtaasti esteettinen. Vastasin, että ei ole, koska saan vielä vaihtoehdon säilyttää rintani. Jos en käyttäisi saamani mahdollisuutta hyväkseni miettisin koko loppu elämäni oliko päätökseni oikea. Jos toinen leikkaus ei onnistu toivotulla tavalla hyväksyn ja olen valmis kolmanteen leikkaukseen eli koko rinnan poistoon. Onnekseni se viimeinen vaihtoehto jäi käyttämättä.

 Nyt saatuani keskustella muiden kohtalotovereitten kanssa voin olla rehellisempi, koko rinnan poisto olisi ollut minulle naisena psykologisesti hyvin vaikea kestää. Suurin osa meistä rintasyöpäpotilaista selviää ja paranee täysin, mutta uskon,  että kun kerran on sairastunut syöpään se seuraa varjona mukana läpi elämän, halusimmepa sitä tai emme.

Kiitän Oulun Yliopistollisen Sairaalan sädehoito-osaton henkiökuntaa. Jaksoitte olla aina hyvällä tuulella ja kannustitte vaikeuksissa.



On tehtävä valintoja

On tehtävä valintoja, niin kauan kuin annetaan vaihtoehtoja.
On uskottava itseensä ja omaan kykyynsä valita.
On uskallettava olla hyväksymättä valmista vaihtoehtoa.
Nopeinta tietä määränpäähän ei ole.
Täytyy uskoa itseensä, omiin näkemyksiinsä, omiin tuntemuksiinsa.
Täytyy uskaltaa kulkea mutkan kautta,
ei suoraan vaan kierrellen, mutustellen mielen muutoksia, kehon ääniä kuunnellen.
On luotettava omiin vahvuuksiinsa.
On uskallettava olla heikko ja itkeä pienuuttaa.
Heikkoudesta nousee vahvuus.
On mentävä eteenpäin pelkäämättä, rohkeasti
luottaen valintaan, jonka tekee ja johon vahvasti uskoo.




Mandi joulukuussa 2009