sunnuntai 13. lokakuuta 2019




Kevät ja kesä armon vuonna 2019


Kevät 2019 oli luovaa aikaa, tein nukkekoti projektia, josta aikaisempi päivitykseni kertoo. Kävin helmihangilla Nuasjärvellä pilkkimässä, nautin sisähommien lomassa raikkaista pakkassäistä aurinkoisella järven jäällä.


Kaukametsän opistolla. 23 -24.3 ja 13.14.4 osallistuin rakupolttokurssille.

Rakukurssilla








Mamma ja pappa sai päivän valon saunatonttuina.



Mökkikauden avaus


Grillikausi avattiin myös samana viikonloppuna kun mökkisauna lämpeli eka kertaa talven jäliltä.











Vesi vielä etäällä rannasta


Nuaksen vesi oli matalalla, sehän oli hyvä, koska jäät sulivat järven selälle.



Rannansiivous onnistui hyvin


Rannanpruukaan siivota ennenkuin vesi yltää rantaan, nyt se oli helppoa.



Takatalvi yllätti

Näinhän usein käy, että lämpimän huhtikuun kevätjakson jälkee yllättää takatalvi. Lunta satoi toukukuun alussa runsaasti, orastava vihreys peittyi valkeitten hankien alle. 









Aurinko sulatti lumet


Ei takatalvea kauaa kestänyt, alkoi kukkien istutus ja mullan möyhennys.






Kevään keramiikkatyö kukkapotti pääsi sisääntulokuistin seinälle



Nostelin kylminä öina kukkaset lasikuistille suojaan pakkasia.








Saunaillan nautintoja.







Kaikenlaista säätöä



Salaattipenkki ja perennat kaipasivat uudet kohennusta ja uutta multaa.






Välillä piti huilata.




Timpurin töissä


Peräkärryn timpuroin koivupölkkykuorman kestäväksi, no sehän onnistui.








Kaukametsän opiston kevätnäyttelyyn osallistuin kilpikonnallani.




Keramiikan opettajamme Anja Nissi dreijaamassa.







Kuopuksen luona Kuopiossa 

Kuopus aloitti heti opintovuoden loppuessa kesätyöt, joten piipahdin hänen luonaan kesäkuun alussa. 







Kiertelimme kaunista Kuopion kaupunkia, piipahdimme kauppakeskus Matkuksessa ja ostimme Ikeasta saunajakkaran, jonka kasasimme myöhemmin illalla valmiiksi mökille vientia varten.








Kuopus hemmoteli minua mausteisella jauhelihakastikkeella, kasviksilla ja tortilloilla.



Päivitetty 13.10.19. Mandin kesämuistelot jatkuvat jahka kerkiän 😁

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Eheytymisen vuosi 2023

Vuosi 2023 aloitti uuden elämänvaiheen. Olin parantunut, mutta lääkkeiden lopettaminen aiheutti tunnemyrskyn ilon ja masennuksen vuoristorad...