tiistai 12. maaliskuuta 2024

Eheytymisen vuosi 2023




Vuosi 2023 aloitti uuden elämänvaiheen. Olin parantunut, mutta lääkkeiden lopettaminen aiheutti tunnemyrskyn
ilon ja masennuksen vuoristoradan.



Tammikuussa aurinko ilmestyi horisontin takaa. Kevään edistyessa oloni tasoittui ja keskityin tulevaan kesään. Alotin mökin kevättyöt maaliskuussa.









Esikoinen piipahti huhtikuussa, avasimme kahviterassikauden.

.





Lähdin myöhemmin vastavierailulle esikoisen uuteen kotiin. Lensin Helsinkiin.
Kajaanin koneen portti oli toisessa päässä lentoasemaa. Matka portilta ulos oli pitkä.
Selvisin siitäkin, no, joten kuten. Esikoinen oli vastassa. Ajoimme hänen uuteen kotiinsa.
Tapasin myöhemmin nuoruuden ystäväni, jonka kanssa kiertelimme vaaliteemaista Helsinkiä.




Mersu ja minä vanhat kamut.






Teimme luontoretken miniän ja Hipun kanssa merenpoukamaan.



Palatessani lentoasemalle esikoinen järjesti minulle suoran tien lähtöselvitykseen joten pääsin nopeasti ohi pitkän kiemurtelevan jonon.

Saavuin kotiin. Paulille toin tuliaisiksi koronatartunnan. Olin itse vain hieman nuhainen, mutta Paulin tauti vei hänet kymmeneksi päiväksi sairaalaan.  
Oli pääsiäisen aika, vierailin Paulin luona joka päivä. Vietin itsekin edellisenä vuonna pääsiäisen sairaalassa. 



No, siitäkin selvittiin.


Osallistuin koko kevään keramiikkakerhoon ja otin osaa huhtikuussa keramiikan rakukurssille. Sain paljon aikasekeksi. Esikoiselle huoltoasemapatsas,
ja rakusta keramiikkatauluni ensimmäiset osat sekä kukkapotti sammakko.











Tapanamme oli istua iltaisin parvekkeella ja kuunnella esim. Kainuun musiikkijuhlien artisteja viereiseltä Liikuntahallin festarialueelta. Pientä purtavaa ja viiniä. Samoin katsellessamme TV.n musiikkiohjelmia.






Taloyhtiön aitaprojekti alkoi toukokuussa. Saimme oman soman pihan. Oli sitä odotettukin. Aitojen valmistumisen jälkeen siistimme parveketta ja pihaa, asettelimme puutarha-ja parvekekalusteet paikoilleen sekä siivosimme. Kuopus tuli avuksemme ja teki raskaimmat työt.












Oli aika istuttaa kukkasia niin kotipihaan kuin mökillekin.










Kun paikat oli siivottu ja kukat istutettu,
päätimme pitää Paulin syntymäpäiväbileet uudessa pihapuutarhassamme. Valmistin tarjoiltavat itse. Olin ylpeä, koska onnistuin tarjottavien teossa. Vieraamme olivat sukulaisia ja hyviä ystäviämme. Päivä oli kaunis ja tunnelma lämmin.










Saimme Pirkko serkulta lahjaksi Kylpylä-hotellipaketin Kunnonpaikkaan. Kylpylän käyttöstä ja hyvästä ruuasta koostui hotellilomamme.






Tapasimme kuopuksen Kuopiossa ja vietimme päivän Puijolla. Ihastelimme maisemahississä Puijon rinteitä.








Uusi autoni sai ensi kasteen Kuopion reissulla, että tykkäsin ajosta. Olihan allani ekakertaa automaattivaihteinen auto.


Yksi ravintola ilta kahdestaan osui keskikesään. Illastimme ravintola Ranchissa.
Kävelykierros kauppakadulla johti Terapian terassille. Hiljaista oli, mutta juttuseuraa löytyi ohikulkevista puolitutuusta.










Kesä ja mökkielämä jatkui. Ostin riippukeinuntelineen ja kokosin sen, hyvä minä. Keinusta tuli vilpoinen kuumien päivien lekottelupaikka. Riippukeinun ostin Karibian matkaltamme  joten sen materiaali on helleystävällinen, viileä.



Elokuussa esikoinen aloitti kesäloman ja tuli ilokseni. Loma puuhastelua, varastojen tyhjennystä, kalastusta, grilliruokaa, saunomista, suppailua ja löhöilyä.













Kesä oli ihanaa edellisvuoden kokemusten jälkeen. Rentouduin ja mielen vaihtelut tasaantuivat. Saavutin tasapainon.

Syyskuussa sai toivottuja vieraita. Ystävättäreni saapui mökille. Vanha asuntoauto kurvasi pihaan. Vietimme kivan päivän ja illan niemelläni.





Lokakuun alussa lähdimme Hollantiin.
Keväisestä matkastani viisastuneena tilasin lentokenttäpalvelut etukäteen.

Meistä huolehdittiin hienosti Kajaanin kentältä aina Amsterdamin kentälle ja myöhemmin Amsderdamista Helsinkiin.






Olimme Hollannissa kaksi viikkoa. Matka oli lyhyt ja ystävämme hämmästyivät koska olimme niin lyhyen ajan emmekä ehtineet tavata. Tapasimme vain Paulin tyttären ja pojan sekä tyttären pojan. Kävimme Haarlemissa pari kertaa ja Heemstedessä täytimme jääkaapin useammin.












Lensimme Amsterdamista Helsinkiin. Kenttäpalvelu oli jälleen loistavaa, kiitos Finnairin.

Majoitumme Sokos Hotelli Vaakunaan. 

Esikoinen täytti pyöreitä ja hänellä oli  juhlat. Hän oli pystyttänyt juhlatilaan valokuvanäyttelyn. Näyttely koostui hänen harrastuksestaan kuvata itseään koomisesti huoltoasemilla. Vieraita oli runsaasti. Pääasiassa mediapersoonia. Ystävättäreni tuli miesystävänsä ja poikansa kanssa Vaasasta juhlimaan esikoisesta. Ystävättäreni on esikoisen kummitäti.














Minun pojat 😍


Vuosi läheni loppuaan. Keramiikassa sain palataulun osaset valmiiksi. Ensi kesänä se saa paikkansa saunamökin seinällä.











Joulun valmistelut alkoivat. Toin Hollannista joulun tietäjien fikuurit. Keramiikassa tein Marian ja Jeesuslapsen. Seimen asetin keittiön pöydälle.




Jouluaattona kiersimme kuopuksen kanssa hautuumaat. Veimme kynttilöitä vanhempieni ja poikien isovanhempien haudoille. Sytytin kynttilän muualle haudattujen kynttilämereen. Muistin poisnukkuneita ystäviäni Suomesa ja Hollannissa.





 
Paulin nuorimmat lapset kävivät tervehtimässä isäänsä jatkaen matkaansa mummolaan.






Esikoinen, Piia, Hippu ja kuopus viettivät iltaa kanssamme. Nautimme joulupöydän herkuista ja vaihdoimme lahjapaketteja.













Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024


Eheytymisen vuosi 2023

Vuosi 2023 aloitti uuden elämänvaiheen. Olin parantunut, mutta lääkkeiden lopettaminen aiheutti tunnemyrskyn ilon ja masennuksen vuoristorad...