Vuosi vaihtui, mökki odotti hankien keskellä aurinkoa, joka sulattaisi lumet ja järven jäät.
Heti Tammikuun ensimmäisenä päivänä aurinko nousi horisontin yläpuolelle. Kirpsakka pakkanen piti päivät kylminä. Kävin mökillä päivittäin, kuvasin maisemia komeina pakkaspäivinä.
Tammikuussa saimme kutsun Pirkon ja Pentin häälounaalle. He olivat menneet naimisiin jo kesällä 2023. Juhla oli ikään kuin rääppiäiset. Tunnelma oli leppoisa ja lämmin, tutustuin Pirkon ystäviin sekä Pentin sukulaisiin.


Talvi jatkui lumisena.
Keskityin keramiikan tekoon.
Sain valmiiksi keramiikkataulun ja suihkulähteen sekä jotain pientä saven jämistä. Keramiikkataulun paikaksi tuli saunamökin seinä. Suihkulähde sai paikkansa kotimme puutarhasta.
Pirkon ja Pentin hääjuhlan jälkeen aloimme miettimään josko mekin avioituisimme, olimmehan olleet kihloissa 17-vuotta. Tuumasta toimeen, haimme kuulutukset ja tilasimme vihkimisajan maistraattiin.
Häitä vietimme toukokuun 3 päivä. Pidimme asian salassa vain lapsemme tiesivät.
Vihkimisemme tapahtui maistrastissa.
Palasimme kotiin nauttimaan kuohuviinimaljat.
Juhlapäivällinen syötiin Ranch ravintolassa.
Kahvi ja hääkakkua syötiin päivällisen jälkeen kotona.
Kevät eteni, teimme serkkupojan kanssavaraston lattian remppaa. Mökin piha saatiin myöhemmin kuntoon kun esikoinen tuli lomalle. Kodin takapiha sai kukkasia ja parvekkeen somistimme kesäolohuoneeksi
.
Mökin lahoja puita kaadettiin. Kaadot hoiti metsuri nosturiautoa apuna käyttäen. Tilasin myöhemmin yrittäjäkoulupoikia pilkkomaan koivupölkyt ja siivoomaan pihaa.
Kesäkuussa oli Paulin syntymäpäivä, olin valmistanut tarjoiltavat ja odotimme noin kymmenkunta vierasta. Yllätys oli suuri kun Paulin lapset ja lastenlapset saapuivat Hollannista. Juhlat olivat lämpimät täynnä rakkautta.
Paulin lapset lähtivät Posion tilalle, mutta Katinka palasi Arton kanssa pian takaisin Kajaaniin.
Minulla ja Katinkalla oli hauskaa, ryvimme järvessä kuin pikku kersat. Saunoimme ja grillasimme ja nauroimme.
Syntymäpäiväni heinäkuussa halusin viettää pienellä porukalla. Pikkuveli ja hänen vaimonsa sekä rakkaimmat serkkuni ja tietty mieheni.
Kävimme myös Paulin kanssa Rossossa syömässä synttärieni kunniaksi.
Kesä jatkui mökillä ja kotona touhuten.
Ostin saunamökkiin uuden sängyn ja odotin esikoista loman viettoon luokseni.
Esikoinen vietti lomaansa kahdessa erässä. Puuhaa riitti aamusta iltaan.
Katkoimme rannan pajut ja puiden liikakasvun, puhdistimme räystäät, laitoimme jyrsijäverkot mökin ja saunamökin katon rajaan. Keräsimme keväällä kaadettujen puiden oksat kasaan. Serkkupoikani tuli peräkärryllään avuksi risujen vientiin puutarhajäteasemalle. Vietimme grilli-ja saunailtoja, juttelimme henkeviä. Suppailimme sekä kävimme testaamassa muutaman kaupungin uusista ravintoloita.
Katkoimme rannan pajut ja puiden liikakasvun, puhdistimme räystäät, laitoimme jyrsijäverkot mökin ja saunamökin katon rajaan. Keräsimme keväällä kaadettujen puiden oksat kasaan. Serkkupoikani tuli peräkärryllään avuksi risujen vientiin puutarhajäteasemalle. Vietimme grilli-ja saunailtoja, juttelimme henkeviä. Suppailimme sekä kävimme testaamassa muutaman kaupungin uusista ravintoloita.
Miniä ja Hippukoira sekä kuopus viihtyivät myös mökillä.
Syyskuussa teimme upean matkan Kotkaan sisareni miehen syntymäpäiville.
Suunnittelimma matkan hyvin. Päivän ajokilometrit laskettiin noin 200 km pätkiin. Yövyimme Kuopiossa, jossa tein kuopuksen uudessa kodissa tupatarkastuksen. Yövyimme Sokos Holellissa.
Toisena päivänä ajoimme Mikkeliin, jossa yövyimme, Sokos Hotellissa.
Kolmaspäivä oli loppurutistuksen päivä. Ajoimme Kotkaan.
Juhlat olivat jo alkaneet, meitä odotettiin vielä.
Onnistuimme lopulta löytämään juhlapaikan, joka oli kaunis merenranta hotelli, Santalahdessa.
Veli ja hänen siskonsa
Rakas siskoni
Esa tapasi serkkujansa ja Piia sukuamme.
Yövyimme Santalahdessa. Huoneessamme oli iso parveke ja näköalat merenlahteen.
Paluumatkan teimme nopeammalla suunnitelmalla. Ajoimme Kotkasta Siilinjärvelle.
Majoituimme hotelli Kunnonpaikkaan.
Saimme kauniin parvekehuoneen, nautimme jälleen ilta auringosta hotellihuoneen parvekkeella.
Kotiin palasimme iloisina täynnä ihania muistoja.
Syyskuussa aloitin maalauskurssin Kaukametsän opistolla. Keramiikka jäi tauolle.
Aloitimme tekemällä taulun pohjustuksen kuplatekniikalla. Pohjan kuivuttua hahmoittelin siihen unikonkukkia. Kolmen kurssi illan jälkeen työ oli valmis ja mieleiseni.
Kotona tein itselleni työhuoneen Hannan entisestä huoneesta. Pinterestistä otin oppia erilaisista teknikoista. Näin valmistui kaksi työtä, työnimillä orkesteri ja suku.
Aloitimme tekemällä taulun pohjustuksen kuplatekniikalla. Pohjan kuivuttua hahmoittelin siihen unikonkukkia. Kolmen kurssi illan jälkeen työ oli valmis ja mieleiseni.
Kotona tein itselleni työhuoneen Hannan entisestä huoneesta. Pinterestistä otin oppia erilaisista teknikoista. Näin valmistui kaksi työtä, työnimillä orkesteri ja suku.
19.10.2024 Esalla on 41-vuotispäivä. Orkesteri-maalauksella, musiikkitehostein lähetin hänelle onnittelut Nizzaan, missä hän on työmatkalla.
Olemme jo marraskuussa, Säät ovat olleet lempeät, eikä lunta ollut nimeksikään 16.11 mennnessä. 17.11 saimme reippaan lumipeitteen.
Maalauskurssi on ollut mieleinen valinta. Keramiikka vaatii enempi fyysisiä ponnistuksia. Olen tehnyt kaksi akryylivärityötä ja yhden vesivärityön. Toinen akryylimaalaus on vielä kesken, mutta saanen sen valmiiksi jouluksi.
Linnanvirta tapahtuman yhteydessä tapasin Taidekatu Toivon tapahtumien järjestäjän.
Sovimme, että vien lasten joulutapahtumaan yhden jouluiseksi tuunaamani nukkekodin.
Sitä olen nyt muutaman päivän suunnitellut.
Nukketalo on vanhin taloistani, olen tehnyt sen joskus kauan sitten hyvin vanhasta keittiön yläkaapista.
Siinä on kolme huonetta, jotka olen kalustanut nyt jouluiseksi kauppahalliksi.
Siinä on Hanneksen hedelmä-ja juustopuoti.
Siskon sekatavarakauppa ja Liisan Leipomo.
Joulutarjoiluja olen jo hieman suunnitellut. Piparkakkuteoksen malli vielä hakusessa, mutta eiköhän se löydy. Perinteisiä jouluruokia en valmista. Ainoastaan piparkakkutalon.
Taidekatu Toivon näyttely avattiin, nukketalon viennissä auttoi Topi.
Hinnoittelin pieniä pussukoita nukketalon huonelaluja ja nukkeja myyntiin.
Topin kanssa olimme sopineet, että tapaamme ennen joulua ja vietämme yhteistä aikaa keskenämme. Istuimme mökin terassilla nauttien kahvia ja munkkeja. Tutustuimme uuteen Mäkkätiin.
Topi lähti Kuopioon hän vietti joulunpyhät Tommin vanhempien luona.
Hanna ja Lauri kävivät aaton aattona kahvilla. Laurin tyttöystävä ja hänen tyttärensä tulivat ensivierailulle luoksemme.
Joulun välipäivänä vierailimme Esan ja Piian luona Sotkamossa. He olivat varanneet majoituksen Katinkullan loma-asunnosta.
Piian sisko perheineen olivat myös viettämässä joulua Katinkullassa.
Jouluaaton ja Uudenvuoden aaton vietimme Paulin kanssa kahden. Kävin haudoilla muistamassa vanhempiani ja isovanhempiani. Aattona vaihdoimme joulupaketit, napostelimme pikkuhyvää ja nautimme viiniä.
Vuosi vaihtui.....